Pyörät pidettävä pyörimässä

Valtion ja kuntien on nyt aika laittaa liikkeelle julkisia investointeja. Samalla investointien ehtona on oltava, että myös työn varsinainen tekijä urakointiketjun loppupäässä saa rahansa ajallaan, vaati Koneyrittäjien liittovaltuusto 24.4.2020.

Valtiovalta on torjunut talouden totaalista lamaannusta tukemalla yritysten hengissä pysymistä, mikä ollut välttämätöntä tässä koronakriisissä.

Terveimmin julkinen talous voi tukea lamaannuksesta ylösnousua julkisen kysynnän sekä muiden kysyntää elvyttävien toimien kautta. Nyt on aika laittaa liikkeelle julkisia investointeja – niin valtion kuin kuntienkin. Väyläverkon korjausvelkainvestoinnit ovat keskeinen keino. Samoin kunnissa on paljon vesihuoltoverkoston saneerauskohteita, joiden toteuttamista tulee vauhdittaa valtion käynnistämisavustuksin.

Teiden kunnossapito ja ajoissa tehdyt korjaukset säästävät rahaa. Toimenpiteiden lykkääminen tulee kalliiksi, koska korjaukset ovat aina sitä raskaampia ja suurempia mitä myöhemmäksi niitä lykätään. Optimaaliseen ylläpitoon pitää varata riittävästi rahaa, jotta huonokuntoisia teitä voidaan korjata vastaamaan tarvetta. Esimerkiksi alemmalla tieverkolla teiden rakenteellinen kunto heikkenee. Teiden rungot eivät kestä nykykuormitusta.

Julkisten investointien ehtona on oltava, että myös työn varsinainen tekijä urakointiketjun loppupäässä saa rahansa ajallaan. Muutoin taloudellinen vaikutus ei ole täysimääräinen ja kärsijöiksi jäisivät urakointiketjun heikoimmat. 

Julkisin toimin voidaan laittaa liikkeelle myös yksityisiä investointeja esimerkiksi kotitalousvähennystä korottamalla. Maassamme on paljon tekemättömiä jätevesijärjestelmäremontteja, joita tulisi nyt vauhdittaa.

Kuntien hankinnoilla on iso merkitys. Hankintojen viisas käyttö tulevaisuusinvestointeihin on tärkeää talouden elpymiselle. Osa kunnista on myös isoja metsänomistajia. Kunnat ja seurakunnat voisivat aikaistaa ja lisätä ensiharvennusten tekoa metsissään ja hoitaa metsänsä hyvään arvokasvukuntoon. Samalla ne saisivat myynti- ja verotuloja.

Työllistää voidaan lisäämällä kotimaisen energian käyttöä. Nyt on kiire varmistaa seuraavan kahden lämmityskauden kotimainen energiaraaka-aine. Energiayhtiöiden tulee varmistaa tämän polttoaineen saatavuus ja riittävät varastot näille lämmityskausille. Käytännössä turve on ainoa käytettävissä oleva kotimainen huoltovarmuuspolttoaine. Valtiolta kaivataan selkeää linjausta, kuinka kotimaisten polttoaineiden saatavuus ja käyttö varmistetaan.

Olennaista on investoida tulevaisuuteen ja tehdä se tavalla, joka varmistaa talouden elpymisen ja yritysten kilpailukyvyn tulevaisuudessa koko Suomessa. Velanhoitokykymme rakentuu kilpailukykyisen yritystoiminnan varaan nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätietoja:  puheenjohtaja Markku Suominen puh. 0440 794 977toimitusjohtaja Matti Peltola puh. 040 900 9412

Koneyrittäjät ry on energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjän valtakunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö. www.koneyrittajat.fi