Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää toista varapuheenjohtajaa, kuljetusyrittäjä Jani Salmelaa Suomen Yrittäjien hallitukseen. Salmelalla on pitkä kokemus yrittäjyydestä, järjestötoiminnasta ja hallitustyöskentelystä. – Yrittäjyyden asia on yhteinen, toteaa kuljetusyrittäjä Jani Salmela. Kurikkalainen logistiikkainsinööri Salmela, 46, kasvoi kuljetusyrittäjäperheessä. Pian 100 vuotta täyttävällä M.J. Salmela Oy:llä on pitkä perinne perheyrityksenä. Sellaisena neljännen polven kuljetusyrittäjä Salmela haluaa pitää toiminnan myös jatkossa. M.J. Salmela Oy on Suomen Yrittäjien ja SKALin jäsen. SKALin järjestötoiminnassa Salmela on ollut mukana vuodesta 2008 lähtien. Hän on tällä hetkellä SKALin toinen varapuheenjohtaja. SKALin hallituksessa Salmela on ollut vuodesta 2013. Hän on myös johtanut menestyksekkäästi SKALin sääntötyöryhmää kahdessa eri vaiheessa. – Vaikuttamistyössä on parasta olla osa yrittäjien verkostoa ja kokea oman panoksen merkitys. Olen lähellä kenttää ja tunnen toimialani yrittäjien tilanteen erittäin hyvin. Suomen Yrittäjien hallituksessa Salmela toisi esiin kuljetus- ja logistiikkatoimialan äänen ja näkemyksen muun muassa ympäristövaatimuksista. Salmela on rauhallinen hallituskumppani, joka tekee määrätietoisesti työtä tärkeäksi kokemiensa teemojen, kuten tiestön parantamisen ja yrittäjien verotusasioiden eteen. Katso video, jossa Jani kertoo lisää ajatuksiaan.
Jani Salmela
Ikä: 46Paikkakunta: KurikkaKoulutus: LogistiikkainsinööriYritys: M.J. Salmela OyLuottamustoimet: Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 2. varapuheenjohtaja 2020–, hallitus 2013–2020 ja varajäsen 2012SKAL Pohjanmaa ry puheenjohtaja 2014–2020, varapuheenjohtaja 2012–2013, hallituksen jäsen 2008–2011, hallituksen varajäsen 2006–2010Pohjola Vakuutuksen isännistön jäsen 2016 Suomi liikenteessä – ja liikkeessä -tavoiteohjelma sisältää SKALin näkemykset kuljetus- ja logistiikka -alan painopisteistä tulevissa eduskuntavaaleissa sekä uudella hallituskaudella. Lue lisää SKALin tavoiteohjelmasta. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 200 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi; @SKALry Lisätietoja:Jani Ylälehto, puheenjohtaja, SKAL, jani.ylalehto@skal.fi, 0400 922636Jani Salmela, 2. varapuheenjohtaja, SKAL, jani.salmela@skal.fi, p. 0500 265 503