Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on tutustunut luonnokseen ja esittää lausuntonaan seuraavaa.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi runkoverkkoasetus, jolla säädettäisiin valtakunnalliseen runkoverkkoon kuuluvista maanteistä ja rautateistä. Lisäksi runkoverkkoasetuksella säädettäisiin runkoverkolla noudatettavasta palvelutasosta siihen kuuluvilla maanteillä ja rautateillä. Aikaisempaa maantielakia (nyk. laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä) muutettiin hallituksen esityksellä eduskunnalle laiksi maantielain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 45/2018 vp), ja muutokset tulivat voimaan 1.8.2018. Maanteiden luokittelua ja runkoverkosta päättämistä koskevia toimivaltuuksia muutettiin siten, että liikenne- ja viestintäministeriö säätää asetuksella maanteiden luokittelusta valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin sekä siitä, miltä osin maantiet kuuluvat valtakunnallisesti merkittävään runkoverkkoon. Edellä mainitun lain 4 §:n 3 momentin mukaan runkoverkkoon kuuluvat maantiet yhdistävät valtakunnallisesti ja kansainvälisesti suurimmat keskukset ja solmukohdat ja palvelevat erityisesti pitkänmatkaista liikennettä. Edelleen lain 13 a §:n 2 momentin mukaan valtakunnallisesti merkittävällä runkoverkolla on oltava korkea pitkämatkaisen liikenteen palvelutaso. SKAL pitää tärkeänä sitä, että runkoverkkoon kuuluvat tiet aidosti täyttävät runkoverkolle asetetut vaatimukset. Runkoverkko ei saa muodostua tiestöksi, joka on nimetty runkoverkoksi, mutta sen palvelutaso ei kuitenkaan vastaa vaatimuksia. Runkoverkon tulee määrittyä siten, että tieosuudet lisätään sinne vasta sitten, kun niiden voidaan katsoa täyttävän kaikki runkoverkolle asetettavat kriteerit.
1 § Maanteiden runkoverkkoon kuuluvat maantiet
Ehdotetun asetuksen 1 §:ssä määriteltäisiin maanteiden runkoverkkoon kuuluvat valtion omistamat maantiet. Asetuksen perusteluissa kerrotaan määrittelyn kriteereistä. SKAL pitää hyvänä ja välttämättömänä sitä, että runkoverkkoa määriteltäessä on huomioitu myös raskaan liikenteen määrä. SKAL kuitenkin huomauttaa, että raskaan liikenteen osalta ajoneuvomäärä / vrk ei ole ainoa mittari. On myös huomioitava ajoneuvolla kuljetettava tavaramäärä. Varsinkin ajoneuvojen ja yhdistelmien koon kasvaessa vuorokausittainen ajoneuvomäärä voi vähentyä, mutta samalla kuljetettu tavaramäärä lisääntyy, eli tien liikenteellinenkin merkitys kasvaa. Hyvää on myös se, että runkoverkon määrittelyssä tulee voida huomioida liikenteen volyymin lisäksi myös muunlaiset liikenteelliset seikat, kuten esimerkiksi elinkeinoelämän tarpeet. Runkoverkkoon kuuluvien tieosuuksien osalta SKAL ehdottaa harkittavaksi teiden 8 ja 26 lisäämistä valtakunnalliseen runkoverkkoon.
3 § Maanteiden runkoverkon palvelutaso
Ehdotetun asetuksen 3 §:ssä säädettäisiin maanteiden runkoverkolla noudatettavasta palvelutasosta. SKAL katsoo, että ehdotuksessa esitetty palvelutaso on pääosin riittävän selkeästi esitetty ja tason I osalta kutakuinkin riittävä, mutta on huolissaan siitä, riittääkö rahoitus toteuttamaan esitetyn palvelutason koko ehdotetulla runkoverkolla. Liikenteen sujuvuus runkoverkolla tulee varmistaa pitkäjänteisellä investointiohjelmalla, jolla varmistetaan runkoverkolle asetetut liikenteen nopeustavoitteet. Esimerkiksi liittymätyypeillä ja niiden tiheydellä on suuri merkitys liikenneturvallisuuden, CO2 -päästövähennysten ja logistiikkakustannussäästöjen kannalta. Perustelujen mukaan runkoverkko mahdollistaisi sujuvat reitit erikoisajoneuvoille, kuten High Capacity Transport (HCT) -ajoneuvoyhdistelmille, edistämällä niiden taloudellista ja turvallista liikkumista runkoverkkoon kuuluvilla teillä. SKAL pitää tätä tärkeänä, mutta toteaa, että vielä tärkeämpää on huolehtia runkoverkon ja myös muun tiestön osalta siitä, että nykyisen kokoiset ajoneuvot ja yhdistelmät voivat liikkua turvallisesti ja taloudellisesti samoin kuin mahdollisten säädösmuutosten myötä vielä isommat yleisesti liikenteeseen hyväksyttävät yhdistelmät. Maanteiden runkoverkolla noudatettavasta kunnossapidon tasosta säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 33 §:n perusteella erikseen annettavalla liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella. SKAL toteaa, että kunnossapidon tasolla on suuri merkitys runkoverkon palvelutason kannalta. Perustelujen mukaan ehdotetussa runkoverkkoasetuksessa määritelty palvelutaso kuvaa niitä vähimmäisvaatimuksia, joilla pitkämatkaisen liikenteen korkea palvelutaso voidaan varmistaa nykytilanteessa. Tätä korkeampaa, tulevaisuuden kysyntää vastaavaa tavoitteellista palvelutasoa arvioitaisiin osana valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua. Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa oleellisesti käytettävissä oleva rahoitustaso. SKAL pitää erityisen tärkeänä, että jatkossa huolehditaan tiestön rahoitustason riittävyydestä sekä runkoverkolla että sen ulkopuolisilla teillä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ryIiro Lehtonen Ari Herralatoimitusjohtaja johtava asiantuntija