Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla 8.2. – 14.2.2021 koko maassa. Valvontateeman osallistuivat kaikki poliisilaitokset ja se oli osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onnisen mukaan valvontajakson erityisteemana oli ammattikuljettajien ajon aikaisen tarkkaamattomuutta aiheuttavien tekijöiden valvonta. Seuraamuksia tarkkaamattomuudesta liikenteessä määrättiin 63:ssä tapauksessa. Määrä hieman laski edellisen vuoden vastaavasta tehovalvontajaksosta.
Ajo- ja lepoaikarikkomusten määrässä ei parannusta
– Ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä oli edelleen kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon määrään. Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut, Onninen sanoo.
Ajo- ja lepoaikarikkomuksia todettiin yhteensä 376 kappaletta. Määrä lisääntyi edellisen vuoden vastaavasta valvontajaksosta 108:lla (+ 40 prosenttia, 2020 oli 268 rikkomusta).
Tarkastettujen ajoneuvojen määrä vastaavasti nousi 36 prosentilla, joten rikkomusten määrä oli säilynyt lähes samalla tasolla suhteessa tarkastettujen ajoneuvojen määrään.
Epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 69:ssa tapauksessa. Näistä 11:ssa tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan.
Puutteellisen kuorman varmistukseen jouduttiin puuttumaan 64 kertaa (vuoden 2020 valvonnassa 55).
Valvonnassa tarkastettiin lähes 2 500 ajoneuvoa
Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 2 427 raskasta ajoneuvoa, mikä ylitti selvästi ennalta asetetun valtakunnallisen valvontatavoitteen. Tarkastetuista ajoneuvoista noin 16 prosenttia oli ulkomaisia ajoneuvoja.
Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 543 eri seuraamusta sekä annettiin lisäksi lähes 330 huomautusta. Osalle kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä.
Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon.
Lisätiedot:poliisitarkastaja Kari Onninen, p. 0295 481 757