Maanteillä on liikkunut tänä vuonna ennätysmäärä isoja erikoiskuljetuksia. Viime vuoteen verrattuna suurten erikoiskuljetusten määrä on kasvanut peräti 65 prosenttia. Edeltäviin vuosiin verrattuna kasvu on moninkertaista. Fintrafficin tieliikennekeskus ja kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry muistuttavat autoilijoita, että kaikki erikoiskuljetukset vaativat väistämistä ja tilan antamista, jotta liikenne sujuu turvallisesti.
Isojen erikoiskuljetusten määrä on Suomessa viime vuosina lisääntynyt merkittävästi ja etenkin tuulivoimarakentamiseen liittyviä erikoiskuljetuksia liikkuu teillämme runsaasti. Kulunut vuosi 2022 ei ole tästä poikkeus ja isoja erikoiskuljetuksia onkin tammi-lokakuun aikana liikkunut edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna peräti 65 prosenttia enemmän.
”Fintrafficin tieliikennekeskuksen seurantaan tulevia isoja erikoiskuljetuksia on näkynyt kuluvana vuonna ennätyksellisen paljon maanteillä. Isoja tiedotettavia erikoiskuljetuksia ovat kuljetukset, joiden korkeus tai leveys on yli 7 metriä tai pituus yli 40 metriä. Näissä kuljetusten määrät ovat kasvaneet selkeästi viime vuoteen, joka oli sekin jo ennätyksellisen vilkas vuosi. Vuosiin 2019 ja 2020 verrattaessa puhutaan puolestaan jo yli seitsemän- ja nelinkertaisista lukemista”, kertoo Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.
Isoja erikoiskuljetuksia ovat tyypillisesti Suomessa olleet esimerkiksi muuntamot, laivan moottorit, raitiovaunut, tuulivoimaloiden siivet ja rungot sekä rakennusmoduulit, jotka rakennetaan tehtaalla mahdollisimman valmiiksi ja kuljetetaan asennusta varten paikan päälle kohteeseen. Tien päällä näiden kuljetusten sujuvuutta varmentavat liikenteenohjaajat, jotka ohjaavat paitsi muuta liikennettä, niin ovat jatkuvasti yhteydessä Fintrafficin tieliikennekeskukseen, jotta reaaliaikainen liikenne- ja olosuhdetieto välittyy tiestöltä kuljetuksen suuntaan ja sieltä muille tien käyttäjille.
Erikoiskuljetukset suunnitellaan erityisen huolella, jotta kuljetus saadaan sujumaan turvallisesti ja mahdollisimman vähän muuta liikennettä häiriten.
”Kuljetuksen suunnittelu aloitetaan suurimmissa kuljetuksissa kuukausia, toisinaan jopa yli vuosi ennen varsinaista kuljetuksen suorittamista. Normaaliliikennettä suuremmilla erikoiskuljetuksilla on mukana tien päällä myös erikoiskoulutuksen saaneita liikenteenohjaajia varmistamassa sekä erikoiskuljetuksen että muun liikenteen turvallisuutta. Kaikkein suurimpien yli 7 metriä leveiden erikoiskuljetusten kulkua tien päällä on ohjaamassa vähintään neljä erikoisvarusteltua varoitusautoa liikenteenohjaajineen. Saumaton yhteispeli erikoiskuljetuksia suoritettaessa tiellä on avainasia sekä muun liikenteen ja erikoiskuljetuksen välillä että tiedonkulussa”, sanoo SKALista yhteiskuntasuhteiden päällikkö Janne Kojo.
Autoilijan kannattaa seurata Fintrafficin Liikennetilanne-palvelua, jotta tietää jo etukäteen osuuko erikoiskuljetus oman matkan varrelle.
Muista nämä, kun liikut samalla tiellä erikoiskuljetuksen kanssa
Fintrafficin tieliikennekeskus ja SKAL kiittävät autoilijoita kuluvan vuoden toiminnasta, jossa isoille erikoiskuljetuksille on annettu hyvin tilaa. Samalla ne muistuttavat, että erikoiskuljetusten kanssa toimiminen on autoilijoille asia, jota kannattaa myös kerrata.
”Liikenneturvallisuus maanteillä tehdään yhdessä myös erikoiskuljetuksissa. Jos vastaasi tulee saattoauton keltaiset vilkkuvalot ja leveä kuljetus -kyltti, tiedät, että on aika hidastaa vauhtia, ajaa tien reunaan ja valmistautua pysähtymään tarvittaessa. Noudata poikkeuksetta aina myös liikenteenohjaajan näyttämää Ajoneuvolla ajo kielletty -pienoismerkkiä”, summaa Janne Kojo.
”Erikoiskuljetusten kanssa on syytä olla valppaana ja miettiä autoilijana toimintaansa kokonaisuuden kannalta. Varsinkin ohittamistilanteita on syytä harkita huolella, sillä edessä saattaa olla useamman sadan metrin erikoiskuljetusletka, kun mukaan lasketaan saattoautot. Turha kiire kannattaa siis jättää pois ja keskittyä liikenneturvallisuuteen”, muistuttaa Sanna Piilinen.
Lisätiedot:
Fintrafficin tieliikenteenohjaus, liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen, 040 672 4577, sanna.piilinen@fintraffic.fi
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, yhteiskuntasuhteiden päällikkö Janne Kojo, 0400 333 546, janne.kojo@skal.fi