Tervettä itsekkyyttä                 

Olin Helsingissä lasten liikennepuistossa, kun Liikenneturva saatteli lapsia turvalliselle koulutuelle. On perinne ja kunnia-asia osallistua tapahtumaan. Pois lähtiessäni pohdin, miten onnekasta on, että kohdalleni ei ole sattunut pahempaa liikenteessä. Koputan puuta ja toivon, että en koskaan aiheuttaisi yhdenkään lapsen tai aikuisenkaan vahingoittumista liikenteessä, sillä joutuisin elämään sen painolastin kanssa lopun elämäni. Siksi varsinkin taajamassa, koulujen ja suojateiden läheisyydessä kuikuilen ahkerasti ympärilleni vikkeläjalkaisten varalta. Syyni olla valppaana ovat siis itsekkäät, mutta lopputulos ratkaisee.

Kuorma-auton ratista kuikuilu ei ole niin helppoa, eivätkä lähestyvä pimeä vuodenaika ja liukkaus helpota tilannetta. Pitäisi olla silmät kuin kärpäsellä ja tutkalaitteet viimeistä huutoa, jotta voisi hallita koko ympäristöään. Tämä tiedostetaan kuljetusyrityksissä, ja vastuu painaa. Moni kuljetusyrittäjä viekin kalustoaan lähikouluun liikenneturvallisuustapahtuman vetonaulaksi. Myös kesällä järjestettiin erilaisia tempauksia. Lapsiperheet tutustuivat raskaaseen liikenteeseen muun muassa Salossa.

Vaasalaisen Kuljetusliike Marko Meriläisen kolmekymppinen yrittäjä on syntynyt alalle. Yhden auton toiminimi on kasvanut 11 auton osakeyhtiöksi vuosikymmenessä. Yrittäjyyteen veti vapaus ja verenperintö. Meriläisen vahvuutena ovat matalat hierarkiat, Marko on ainoa pomo, mutta henkilöstöä otetaan mukaan päätöksentekoon. Markon mielestä alan koulutuksen pitäisi olla monipuolisempaa, sillä ei riitä, että osaa ajaa.

Pohjanmaalla meren läheisyydessä kelivaihtelut haastavat niin tienkäyttäjää kuin tienpitäjää. Marko Meriläisen yritys oli joutunut kerran perumaan kuljetuksen hoitamattoman tien vuoksi ja olipa yksi yhdistelmistä kaatunutkin liukkaalla tiellä. Tässä numerossa puhutaan paljon tieinfrasta. Vaatii rahaa pitää tiet turvallisina. Lue tavoitteistamme.

Suomen talous hiihtää edelleen muun euroalueen perässä. Kaikesta pyritään nipistämään. Kun tämä lehti tulee painosta, on budjettiriihi pyörähtänyt ja tiedämme, saako tiestön korjausvelan hoito SKALin esittämän lisämäärärahan myös ensi vuonna. Tänä vuonna päällystetään ainakin 4 000 tiekilometriä. Bitumi on ollut yllättävän edullista, joten eurolla on saanut enemmän kuin osattiin odottaa. Hyväkuntoinen tie tuo turvallisuutta ja taloudellisuutta kaikille suomalaisille. Siksi sen toivominen on teiden ammattilaisilta terveellistä itsekkyyttä.

Turvallisia kilometrejä,

Heini