Kuljetusliike Enbuska Oy: Ruotsissa panostetaan tienhoitoon Suomea paremmin

Pellolaisyrittäjä tuntee pohjoiset vaaralliset keliolosuhteet ja peräänkuuluttaa suomalaiselta tienhoidolta nopeampaa reagointia ja parempaa ennakointia.

Jo tämän haastattelun ajankohtaa sopiessa marraskuun puolivälissä käy selväksi, kuinka erilaisissa sääolosuhteissa tämän pitkän maamme eri puolilla eletään. Siinä, missä Helsingin harmaudessa pärjää vielä tennareilla, suunnitellaan ensilumen peittämässä Pellossa tulevia päiviä pakkas- ja lumisade-ennusteiden varaan. Muutama päivä myöhemmin haastattelun alkaessa on pakkanen kiristynyt pohjoisessa jo 25 miinusasteeseen.

Ei talvi toki tätä autoilijaa tänäkään vuonna yllättänyt: länsilappilainen Sakari Enbuska on asunut pohjoisessa koko ikänsä. Kuljetusyrittäjänäkin hän on navigoinut napapiirin takaisia taipaleita jo yli neljännesvuosisadan ajan.

- Isä perusti yrityksen 60-luvun lopulta. Tuossa hallilla hän pyörii vieläkin. Jo varhaisesta vaiheesta hän antoi meille vastuuta, ja 25 vuotta sitten otin hoitaakseni ajojärjestelyt. 10 vuotta sitten yrityksessämme tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin isä luopui lopuistakin yrityksen osakkeista meidän hyväksemme.  Ikinä ei mielessä käynyt, että alkaisin jotain muuta tekemään. Minulla on jo kaksi aikuista poikaa mukana kuljetusliikkeen toiminnassa. Eivät vielä omistajina, mutta kuljettajina kuitenkin. Ihan yhtä itsestäänselvyys se heillekin oli, Enbuska hymähtää.

Vuosien varrella hän on nähnyt monen asian muuttuvan.

- Ennen työ painottui talveen, ja sen puolen vuoden aikana piti tienata miltei koko vuoden tili. Nyt hommaa on tasaisemmin ympäri vuoden. Ja ennen sitä tehtiin kuusi päivää viikossa - aina vähintään se 12 tuntia istuttiin ja siihen vielä vuoronvaihdot päälle. Kuukaudessa tuli helposti 300 työtuntia. Ei se taitaisi olla enää laillistakaan!

Itse hän lopetti kuljettajan hommat muutama vuosi sitten ja hoitaa tätä nykyä toimistoa, mitä nyt silloin tällöin käy auraamassa.

- Puhelinta ja tietokonetta. Siinähän se päivä menee. Ei meillä ole ketään muita toimistolla töissäkään. Mutta aika monestikin siinä tulee ikävä tien päälle, siellä olisi paljon helpompi olla. Kunhan vain joku muu tekisi nämä hommat!

Enbuskat ovat olleet kuljetusalalla 1960-luvulta asti (jutun kuvat: Kuljetusliike Enbuskan arkistot).

Hallittua kasvua

Enbuskan hallin pihassa komeilevaa kalustorivistöä katsoessa on vaikea uskoa, että ensimmäiset melkein neljä vuosikymmentä koko operaatio pyöri yhdellä autolla.

- Vasta vuonna 2004 meille tuli toinen auto. Kun osa siirtoautoista hankittiin käytettynä, niin pääomaa ei mennyt niin kauheasti, että senkin vuoksi pystyttiin kasvamaan. Ja siitä on sitten hallitusti kasvettu.

Enbuska huomauttaa, että kuljetusyrittäjillä on huomattava summa pääomaa kiinni kalustossa. Sen vuoksi häntä hirvittää, miten kovaksi kilpailu on mennyt monessa osin maata.

– Meidän alueellamme on ollut ihan kohtuullista, mutta kyllä se minun mielestäni vähän raakaa on. Meillä ei ole tarvinnut lähteä hullutuksiin. Enkä lähtisikään. Heitän mieluummin työn pois, jos se ei kannata. Ansaittuja rahoja ei kannata ajaa tien päälle, hän toteaa.

Kuten kalustossakin näkynyt kasvu kertoo, huonommin voisi tosiaan mennä. Mikä on heidän menestyksensä salaisuus?

- Olen yrittänyt olla luotettava kumppani, joka hoitaa kaikki sopimusasiat ja ajaa luvatut määrät. Ja kun hyviä työntekijöitä on, niin se tekee jo paljon.

Kuljetusalalla kuulee kerrottavan puutavarakuskien olevan arvostuksessa sitä, mitä hävittäjälentäjät ovat puolustusvoimissa ja kirurgit lääketieteessä.

– Niinhän ne sanovat, hän naurahtaa.

Helpoimmasta päästä työ ei kuitenkaan ole, minkä vuoksi hän onkin niin kiitollinen siitä, että on onnistunut saamaan hyvä tekijöitä.

- Meillä on myös sopivan ikäistä väkeä, että eläköitymisiä ei ole tällä hetkellä lähelläkään. Uusia olisi vaikea saada: ei ole ammattimiehiä vapaana. Se vaatii ihan erityisen tyypin, ei kaikista semmoiseen ole. Työ on rankkaa, ajetaan pitkää päivää. Pitää olla oma-aloitteisuutta ja hoksottimia. Metsässä olosuhteet ovat mitä ovat: on mäkiä ja haasteita. Ja jos siellä joku hajoaa, niin pitää osata tehdä huoltohommiakin. Ja siellä joutuu ajamaan huonoilla teilläkin, hän muistuttaa.

Pellossa lunta on maassa yli puolet vuodesta.

Terveiset tienhoitoon

Kalustoa tarvitaan paljon jo siksikin, että puutavarakuljetuksissa - ja Lapissa yleensäkin – ovat ajoetäisyydet pitkiä. Siinä missä se monessa paikassa jää 40–50 kilometriin, on se Enbuskilla 160–170 kilometriä.

Heidän sopimusasiakkuuksiinsa kuuluvat Metsähallituksen lisäksi muun muassa UPM, Metsä Group sekä Keitele. Ajoja tehdään Pohjois-Suomen lisäksi myös Ruotsiin.

- Siellä on viisi sahaa, jonne ajamme Ruotsin puolelle tukit ja yksi tehdas, jonne menee paljon massaa.

Niinpä teitä ja niiden kunnossapitoa on tullut nähtyä ja arvioitua rajan molemmin puolin. Maaottelu kääntyy selkeästi länsinaapurin hyväksi. Sikäläinen tieverkoston vuotuinen kunnossapitorahoitus on perinteisesti ollut kaksinkertainen Suomeen verrattuna, huolimatta siitä, että molemmissa maissa ajetaan maiden pitkistä etäisyyksistä johtuen muuta Eurooppaa pidemmällä ja raskaammalla kalustolla

- Kyllä siellä panostetaan enemmän kunnossapitoon, ei siitä pääse mihinkään. Siellä myös reagoidaan nopeampaan, Enbuska komppaa.

- Meillä Suomessa pitäisi lumisateen jälkeen lähteä nopeammin auraamaan, eikä ensimmäisenä polkea sitä tietä kiinni. Kun siellä on ehditty ajaa, on se hetken kuluttua kuin pottupelto, ja mahdollisen vesateen tullen vielä liukaskin. Emme me kenenkään kiusaksi soittele ja pyydä,
että saisimmeko hiekkaa tielle. Jos kärry noissa oloissa lähtee lapasesta, paha siitä on kuskia syyttää.

Reagoinnin lisäksi hän kaipaa Suomeen parempaa ennakointia, ja antaa esimerkin viime talvelta.

- Kaksi päivää puhuivat radiossa ja lehdissä, että tulee föhn- tuulia ja niiden myötä lämpimät kelit, ja sitten sanottiin, että taas yllätti. Ei se lämpöaalto minusta voi yllättää, jos siitä on kaksi päivää radiossakin jo puhuttu! Tuommoisia on turha selittää.

Yksi yrityksen toimialoja on auraus, mitä myös Sakari Enbuska yhä toisinaan tekee.

Tyytyväisiä SKAL-jäseniä

Puutavarapuolessa on kuitenkin ehdottomasti puolensa, Enbuska painottaa.

- Se on tietyllä tapaa vapaampaa hommaa. Ja yksi asia, mistä minun lisäkseni tykkää meillä moni muukin on se, että ei tarvi olla reissuhommissa, vaan saat sen toisen puolen vuorokaudesta olla kotona.

Myös Enbuskan luotto alan yleiseen tulevaisuuteen on kova.

- Kyllä Suomi tulee puuta tarvitsemaan. Sitä ei ole enää moneen vuoteen tuotu Venäjältäkään. Ja onhan täällä isoja sahoja, Kemijärvellä, Tervolassa ja Oulussa, ja Kemiin avattiin tuo uusi tehdas. Kyllä minä itse ainakin vielä näen tällä alalla tulevaisuutta.

Jos on pitkä yrityksen ura, niin sama on heidän SKAL-jäsenyytensä laita.

- Viitisenkymmentä vuotta, Enbuska arvioi, ja kiittelee liitosta saamaansa tukea.

- Tyytyväisiä olemme olleet. Nykyisin metsäyhtiöt vaativat kaikennäköisiä laatujärjestelmiä, niin meillä on ollut tapana soittaa SKALille ja olemme saaneet sitä apua, mitä olemme tarvinneet.

Vaikka luonnehtiikin itseään hyvähermoiseksi, joka ei - joitain tarjouskilpailuja lukuun ottamatta - menetä työn takia yöuniaankaan, on elämässä oltava työn ohella jotain muutakin. Enbuska on seurannut isänsä jalanjäljissä myös tällä saralla, ja löytänyt oman henkireikänsä ravihevosista.

- Ei minulla muuten mitään vapaa-aikaa edes olisi. 7–8 vuotta sitten yksi romukauppias sai isän innostumaan ravihevosista, ja minä sitten aloin ostamaan enemmänkin niitä osuuksia. En ollut edes ikinä ollut hevoshommissa! En minä niitä itse valmenna, mutta kun olen kotona ja teen työhommia, niin siinä vieressä pyörii TotoTV.

Yksi Enbuskan hevosista lähti juuri Ranskaan kilpailemaan, ja niin on isäntä itsekin innostunut hevostensa menestyksestä, että käy katsomassa raveja ihan pääkaupunkia myöten.

- Pitää olla jotakin katkaisemassa sitä; ettei ihan koko ajan olisi työhommat mielessä! 

Osaavien kuljettajien kyydissä kulkee melkeinpä mikä vain.

_________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

Kuljetus V.Mäkelä Oy - poikkeuksellisen positiivinen puunkuljetusyrittäjä

Kuljetus Tero Liukas Oy – ympäristövastuullisuuden edelläkävijä 

HKK-Kuljetus luottaa omaan visioon ja tulevaisuuteen