SKALin pääkumppani polttoaineyhteistyössä vaihtuu 1.1.2022

Sopimuksen kautta haluamme olla entistä enemmän tukemassa suomalaisia kuljetusyrityksiä ja kuljettajia kestävään puhtaaseen liikkumiseen ja uskomme, että St1:n kanssa voimme syventää tätä työtä.

St1 on suomalainen, vuonna 1997 perustettu energiayhtiö, jonka juuret ovat öljytukkukaupassa. Yhtiön jakeluasemaverkosto kattaa 460 St1:n ja Shellin asemaa, sisältäen 110 raskaan liikenteen tankkauspistettä ympäri maata.

St1 on kasvattanut liikenneasemiensa määrää Suomessa ja Pohjoismaissa koko 2000-luvun orgaanisen kasvun kautta ja yritysostoin. St1:n strategiassa on vahvistaa raskaan liikenteen palveluita entisestään ja panostaa uusiutuvaan energiaan sekä kestävään liikenteeseen.

Mitä polttoaineyhteistyö St1:n kanssa sisältää?

Solmitun valtakunnallisen kumppanuus- ja vaikuttajayhteistyösopimuksen tarkoituksena on pitää puhtaan energian avulla ammattiliikenteen pyörät pyörimässä. Kumppanuus tarjoaa näkyvyyttä St1:lle pääyhteistyökumppanin roolissa SKALin toiminnassa ja SKALille näkyvyyttä St1:n toiminnassa ammattiliikennesektorissa.

SKAL ja St1 jakavat yhteisinä arvoina vastuullisuuden, suomalaisuuden, rohkeuden ja innovatiivisuuden. Voimme yhdessä toimia tehokkaasti kuljetusyrityksen ja kuljetusalan sekä kestävän, puhtaan liikenteen puolesta.

Pääasialliset yhteistyömuodot ovat:

St1:lle SKALin energia-alan pääkumppanuusYrityskohtaiset alennukset SKALin jäsenyrityksilleEtuja SKALin jäsenyritysten kuljettajilleTapahtuma- ja kampanjayhteistyöYhteistyön näkyvyys SKALin ja St1:n sidosryhmilleKumppanuussopimus huomioi kuljetusyritysten rinnalla myös SKALin jäsenyritysten kuljettajat tien päällä. Tavoitteena on yhdessä parantaa kuljettajien mahdollisuutta levätä ja palautua työnsä lomassa. Tiedotamme yksityiskohdista myöhemmin.

Mitä tapahtuu jäseneduille?

St1-kumppanuuden kautta kehitämme ja parannamme jäsenetuja huomioiden SKAL-jäsenyrityksen koko henkilökunnan. Tiedotamme muutoksista ja päivityksistä kaikkiin jäsenetuihin myöhemmin tänä vuonna.

SKAL kiittää Neste Suomea pitkään jatkuneesta, läheisestä ja hyvästä yhteistyöstä.

Lisätietoja:SKALJani Ylälehto, puheenjohtaja, 0400 922 636, jani.ylalehto@skal.fiAnssi Kujala, toimitusjohtaja, 0400 567 925, anssi.kujala@skal.fiPetri Murto, johtaja, 040 7622 140, petri.murto@skal.fi

St1Laura Lampola, johtaja, asiakkuus ja yritysmyynti, laura.lampola@st1.comMikko Reinekari, johtaja, myynti ja markkinointi, mikko.reinekari@st1.com

Kuvateksti: Allekirjoitustilaisuuden jälkeen 28.10.2021 iloitsivat tulevasta yhteistyöstä Mikko Reinekari ja Laura Lampola St1:ltä sekä SKALin Anssi Kujala, Iiro Lehtonen ja Jani Ylälehto.