SKALin lakimies neuvoo: Ota kojelautakamera käyttöön!

Kojelautakamera on onnettomuuden sattuessa aikaa ja rahaa säästävä apuväline, josta on hyötyä muun muassa poliisin esitutkinnassa, vakuutuskorvausasioissa sekä oikeudessa muun näytön tukena.

SKAL_Kuljetusyrittäjä_Lakimies neuvoo ota kojelautakamera käyttöön

Liikenteessä voi sattua monenlaista vahinkoa ja onnettomuutta, joiden aiheuttajasta on epäselvyyttä. Ilman silminnäkijöitä tapahtumien kulkua saattaa olla vaikeaa näyttää toteen.  SKAL:in lakineuvonnan tietoon on tullut muutama tapaus, jossa ei ole pystytty riittävästi todistamaan vastapuolen syyllisyyttä liikennevahinkoon, ja vahinko on näin ollen jäänyt vahingonkärsijän itsensä kustannettavaksi.

Tällaisen tilanteen voi aiheuttaa esimerkiksi vastaantulevan ajoneuvon heittelehtiminen, mistä johtuen toinen ajoneuvo ajautuu ulos tieltä. Kojelautakameran avulla tapahtumien kulku ja syyllisyys voidaan todentaa, joten sen käyttö on riskien hallinnan näkökulmasta suositeltavaa.

Huomioithan kuitenkin kotirauhan piiriin kuuluvat alueet sekä yksityisyyden suojan kojelautakameraa käyttäessäsi. Julkisella paikalla saa lähtökohtaisesti kuvata, mutta materiaalia ei tule levittää esimerkiksi somessa. Ulkomailla kojelautakameran käytön sallittavuuteen saattaa myös olla maakohtaisia rajoituksia.

infoboxi_SKAL Kuljetusyrittäjä_Lakimies neuvoo kojelautakamera käyttöön

__________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNNOSTAA:

Syyttömänä osapuolena liikenneonnettomuudessa – mitä tulee huomioida seisonta-ajan korvausta vaatiessa?

Viisi vinkkiä liiketoimintaosaamisen kehittämiseen

Uusi vaatimus voimaan: ilmoita käyttämäsi ajoneuvot liikenneluparekisteriin!