SKAL ja MKY mukana FinnMetkossa

Tunnelma FinnMetko 2018 -messuilla oli rento. Pienet sadekuurot eivät karkottaneet ketään ja nuotioiden savut kohosivat leppeästi taivaalle. Näytteilleasettajien tarjontaan tutustui kolmen päivän aikana yhteensä 34 700 kävijää.

SKAL:n ja Metsäalan Kuljetusyrittäjien yhteisellä osastolla jutusteltiin myös nuotiolla tirisevien makkaroiden tuoksussa. Halukkaat pääsivät osallistumaan logojen tunnistuskilpailuun ja Tampereen ammattikorkeakoulun Hyvinvointiklinikan opiskelijoiden tekemään kehonkoostumusmittaukseen.

Klassikkoautojen ihailijat saivat taputella SKAL:n perinneautoa, Sisua vuodelta 1936. Logojen tunnistuksessa arvottiin päivittäin voittaja. Palkinnot on postitettu Timo Kososelle, Hannu Simoselle ja Eeva Kemppaiselle.

Eniten SKAL:n osastolla ja muullakin messualueella pohdittiin tämän hetken kriittisimpiä asioita eli kuljettajapulaa, tiestön kuntoa ja tulevaisuuteen vaikuttavia ajoneuvojen mitta- ja massasäädöksiä.

VAS: Alucarin Anssi Alasaari kertoi, että Z-mallin nosturit ovat yleistyneet ja päällirakenteiden valmistaja elää muutosten mukana. OIK. Sisus osastolla esiteltiin mm. kuvassa olevan Hybridin vähän kuluttavaa tekniikkaa. VAS. Trailconin Esa Malkamäki ja Juhani Nieminen. KESK. Nesteen Petri Michelsson ja Anne Järvinen. OIK. OP:n Anne Lahtinen ja Heta Warto-Tillander.

Pelastusnäytös

Keski-Suomen Pelastuslaitos järjesti FinnMetkossa päivittäin keskiraskaan kaluston pelastusnäytöksen. Lauantaina näytöksessä käytettiin vähemmän tunnettua ketjuvetotekniikkaa.

Vs paloesimies Samu Kemppi selosti yleisölle vaihe vaiheelta, miten pelastajat toimivat onnettomuuspaikalla. Myös ammattikuljettajan on hyvä varautua onnettomuustilanteeseen ja kerrata miten onnettomuuspaikalla tulee toimia. Toimintaohjeita löytyy esimerkiksi Keski-Suomen Pelastuslaitoksen nettisivuilta.

Esimerkkitilanteessa raskaan ajoneuvon ohjaamoon oli jäänyt kuljettaja puristuksiin. Keski-Suomen Pelastuslaitoksen tieliikennepelastamisen pääkouluttaja Samu Kemppi kertoi, että näytökset ovat henkilökunnalle ja  vapaapalokuntalaisille hyvää harjoitusta tositilanteita varten.

– Ohjaamon avaamiseen käytetään yleensä hydraulisia leikkureita, mutta neljä vuotta olen kouluttanut myös ketjuvetotekniikkaa. Se on joissakin tilanteissa nopeampi tapa avata ohjaamo, vähän kuin sardiinipurkki, Samu Kemppi kuvaili.

Rahtarit ry:n puheenjohtaja Timo Kima kertoi näytöksen jälkeen yleisölle Rahtarien ja SKAL:n raskaan liikenteen vertaistuesta. Soittamalla numeroon 020 345 888 liikenneonnettomuuteen tai muuhun työhönsä liittyvään kriisiin  joutunut raskaan liikenteen ammattilainen saa apua koulutetuilta vapaaehtoisilta tukihenkilöiltä.

Tällaiselta avatulta sardiinipurkilta näyttää ketjuvetotekniikalla vinssin vetämänä avattu ohjaamo.