Pysäytä tähän

Väitän, että jokaisesta ihmisestä voisi kirjoittaa kiinnostavan romaanin, ihmisten ajatukset ja vaiheet ovat tavattoman kiinnostavia. Liian harvoin pysähdymme kuuntelemaan toisen tarinaa. Mitäpä jos muutettaisiin tämä ja pysähdyttäisiin toistemme äärelle edes nyt, vuoden pimeimpään aikaan?

Kuljetusyrittäjä-lehden haastattelut antavat parhaimmillaan tilaisuuden tällaiseen pysähtymiseen. Koskaan ei voi tietää, millaisen puolen tuttukin henkilö itsestään avaa, kun tehdään juttua. Esimerkiksi kuljetusyrittäjä Tero Vihmalaakso on ollut nuorena sielultaan seikkailija ja toiminut rauhanturvaajana kriisialueilla. Yrittäjäksi hän päätyi ennalta  uunnittelematta, kun Suomessa piipahtaessa osui tilaisuus ostaa kuljetusyritys. SKAL tuli kuvioihin liikenneyrittäjäkoulutuksesta. Nyt Tero on asettunut aloilleen ja toimii  järjestötoiminnan vankkana puolestapuhuja.

Kansijuttumme Asko Tuovisen yritys kuljettaa postia, ruokaa ja kodinkoneita yhden miehen ja kolmen ajoneuvon voimin. Myös yksityisasiakkaiden satunnaisemmat kuljetukset ja auraushommat onnistuvat, eikä kirjanpitoonkaan tarvita ulkopuolisia osaajia. Hyvä mieli syntyy, kun saa ilahduttaa syrjäseudun mummoa postipaketilla tai neuvoa asiakkaita  kodinkoneiden käytössä. Yksinyrittämisen tukena on naapuriapu ja tuttujen kuljetusyrittäjien verkosto. Yrityksen muutostilanteisiin ja kustannuslaskelmiin Asko on saanut tukea SKAL Itä-Suomen Heikki Lappalaiselta, jonka tarina on myös lehdessä.

Tämä palveluliikenne -numero päättää vilkkaan edunvalvontavuoden. Käynnistimme sen tammikuussa Reilu kuljetus -hankintaoppaalla ja -seminaarilla. Reilun kuljetuksen jalkautus kuntiin oli juuri käynnistynyt, kun korona iski, ja pian ponnistelimme tavaraliikenteen jatkuvuuden varmistamiseksi ja jäsenten pitämiseksi ajan tasalla. Kevät huipentui yhteisen  vähäpäästöisen liikenteen tiekarttamme julkaisuun, ja loppuvuosi onkin ollut vahvasti liikenteen verotuksen ja päästökysymysten parissa painimista. Löydät katsauksen vuoden tekemisiin lehdestämme.

Hyvä tarina pysäyttää. Olen lukenut mykistyneenä jäsentemme kirjoituksia marraskuussa käynnistyneeseen #KuljetanSuomelle-kampanjaamme. Kampanjassa yrittäjät kertovat ominsanoin ympäristöratkaisuistaan ja suhteestaan luontoon. Tavoitteena on herätellä ihmiset huomaamaan, että maantiekuljetuksia tehdään aitoon tarpeeseen, ja kuljetusyrityksissä  tehdään tosissaan työtä ympäristökuormituksen alentamiseksi.

Tutustu näihin tarinoihin osoitteessa skal.fi/kuljetansuomelle. Voit liittyä kampanjaan Facebookissa ottamalla käyttöön Kuljetansuomelle-profiilikehyksen. #Kuljetansuomelle-asiaa on myös lehdessämme.  Tule sinäkin mukaan, lähetä tarinasi ja kuvasi, ohjeet netissä!

Lämmin kiitos lukijoillemme päättyvästä vuodesta, on ollut ilo kertoa tarinoitanne!

Kiitos myös toimituksen ihanille naisille, Ulla Eskeliselle ja Kati Ilomäelle, autotoimittajallemme Sakari Kokkoselle, ilmoittajillemme ja kaikille teille, jotka olette olleet tekemässä lehteä.

Mukavaa vuodenvaihdetta, palataan vuonna 2021!