Tänä vuonna jo 21. kertaa järjestetty tapahtuma löi jälleen aikaisemmat ennätyksensä ja keräsi Härmään 35 000 kävijää.


Power Truck Show’n järjestäjät saavat olla tyytyväisiä. Härmässä joka elokuun toisena viikonloppuna järjestettävä tapahtuma on reilussa kahdessakymmenessä vuodessa kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi kuljetusalan tapahtumaksi, joka kerää PowerParkiin niin alan ammattilaiset kuin harrastajat fiilistelemään raskasta liikennettä reteimmillään.
– Perustimme tapahtuman 20 vuotta sitten ajatuksena tuoda kuljetusalaa esille siitä näkökulmasta, että täällä voi olla jotain kaunista ja upeaa: ettei se ole vain se tien tukkeena maantiellä kulkeva rekka, josta pitää kaikin voimin päästä ohi, yksi tapahtuman juontajista, Jussi Mikkola taustoittaa, ja jakaa hymyillen muistonsa erään saksalaiskuljettajan perävaununsa perään kiinnittämästä tarrasta.
– Totta kai olen tielläsi, mutta ilman minua olisi jääkaappisi tyhjä, siinä luki.



Jokaiselle jotakin
Tunnelmaan päästiin ympäri Suomen virittäytymään jo tapahtumaa edeltävä päivänä sinne suuntaavan rekkaconvoyn myötä.
Letka aloitti matkansa Helsingin Vuosaaressa ja Naantalin satamassa, yhdistyi Lempäälän Pirkanhovissa, ja jatkoi sieltä Jalasjärven Jalastuulen kautta määränpäähänsä keräten reittinsä varrelle runsaslukuisen yleisön. Samanlaisella innostuksella suuntasi rekkakansa myös itse tapahtumaan: messualueen porteilla jonotettiin jo hyvissä ajoin ennen alueen avautumista, ja parhaimmillaan messuille suuntaavien autojen jono venyi kilometrien mittaiseksi.
Ennätykset menivät tänä vuonna uusiksi joka suhteessa: kävijämäärä nousi 35 000:een ja näyttelyalueella nähtiin runsaat 700 autoa kaikkiaan 16 eri maasta. Liki 200 näytteilleasettajan sekä autonäyttelyn lisäksi ohjelmaan mahtui niin driftingiä, tractor pulling- kisaa, valoshow’ta, live-esiintyjiä kuin helikopterilennätystä.



Seminaarissa pohdittiin työturvallisuutta
Power Truck Show’n yhteydessä perjantaina järjestetyn seminaarin aiheena oli tänä vuonna maanteiden tavaraliikenteen toimitusketjujen työturvallisuus, mikä nosti esiin tärkeitä pointteja.
Yhteistyössä SKALin kanssa järjestetyn seminaarin ensimmäisenä puhujana nähtiin SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala, joka kertoi kuljetusalan yrityksillä olevan intressi huolehtia työntekijöidensä turvallisuudesta sekä hyvinvoinnista.
– Yritys, joka pitää huolta työntekijöistään, vahvistaa mainettaan, ja turvaa työvoiman saannin tulevaisuudessa. Panostukset turvallisuuteen ja työssä jaksamiseen eivät ole pelkästään työnantajien ja - tekijöiden etu, vaan koko Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisiä, hän muistutti.
Työterveyslaitoksen johtava tutkija Pia Perttula ja vanhempi asiantuntija Susanna Visuri esittelivät Työsuojelurahaston ja Huoltovarmuuskeskuksen rahoittaman hankkeen tuloksia toimitusketjujen turvallisuushaasteista, kehittämiskohteista ja käytännöistä. Vaikka alalla on nähty viime vuosina paljon positiivista kehitystä, työtä riittää, kommentoi Perttula.
– Tutkimusten ja työtapaturmatilastojen perusteella tiedetään, että kuormaus- ja purkutoiminnoissa sattuu paljon työtapaturmia. Toimiva tiedonkulku on tässä avainasemassa.



Silmäkarkkia ja sykähdyttäviä kohtaamisia











Mukana kattava edustus SKALin jäsenyrittäjiä















__________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA: