Heikki Tukiainen Oy:n kolme autoa ajavat raakapuuta sahoille, sellutehtaille sekä muun muassa Kurkimäen ja Sänkimäen rautatieasemille. Toiminta ulottuu Rautalammilta Varpaisjärvelle kattaen Pohjois-Savon alueen. Saksassa ajoja hoidetaan yhdellä yhdistelmällä. Kuopion Riistavedellä sijaitsevan yrityksen omistavat noin nelikymppiset veljekset Timo ja Antti Tukiainen.
Timo (vas.), Heikki ja Antti Tukiainen Juankosken Akonpohjassa puunuiton tunnelmissa.Uittotunnelmissa
Minua odotti juttukeikalla mukava yllätys. Pääsin seuraamaan yhä harvinaisemmaksi käyvää tukkien pudotusta uittoon.
Tukiaiset ajavat Akonpohjan pudotuspaikalle välivarastosta ja metsästä useita kuormia puuottoaikana klo 7–18 välillä. Sorvikuusitukit uitetaan UPM:n Pelloksen tehtaalle Ristiinaan. UPM on ainoa yhtiö, joka enää uittaa raakapuuta. Ajot alkavat alkukesästä ja jatkuvat myöhälle syksyyn.
– Ensimmäiseksi tuodaan läheiseltä välivarastolta talvikaatoiset sorvipuut, jotta ne eivät kuivu liikaa. Täydestä kuormasta saadaan kolme nippua pudotettaviksi. Kussakin nipussa on noin 20–25 kuutiometriä puuta, Antti Tukiainen kertoo.
Päivän paistaessa täydeltä terältä saapuvat paikalle Timo ja Heikki Tukiainen uuden kuorman kanssa. Timon sitoessa nippuja riimuilla juttelemme tovin veljesten isän Heikin kanssa.
– Isäni Unto perusti yrityksen vuonna 1952 ja minä jatkoin hänen kuolemansa jälkeen vuodet 1974–2011. Enimmillään minulla oli kahdeksan autoa, mutta lamavuosina jouduin luopumaan suurimmasta osasta, Heikki Tukiainen muistelee.
Heikki on erittäin tyytyväinen poikiensa työhön. Yrityksen automääräkin on taas nousussa. Kymmenkunta vuotta eläkkeellä ollut Heikki on toisinaan mukana vänkärinä.
– Isoja investointeja vaatineet massa- ja mittamuutokset 2013 osuivat meillä onneksi vaiheeseen, jossa olimme muutenkin varautuneet kaluston uusimiseen, Antti Tukiainen kertoo.Kalla Forest Oy
Työssä kiinni pysyminen on vaatinut muun muassa Kalla Forest Oy:n perustamisen vuonna 2015, kun yhdeltä isolta asiakkaalta tuli toive sopimuksien teosta isompien yrityskokonaisuuksien kanssa.Kalla Forestilla ja sen yhteistyökumppaniyrityksellä on kaikkiaan kymmenen puutavarayhdistelmää.
– Kalla Forestiin liittyen hoidamme yhdessä osakkaiden kanssa yritykseen liittyvät päätökset, muutoin minä ja Timo pidämme huolta päivittäisistä asiakasyhteyksistä, Antti kertoo työnjaosta.
Kalla Forest Oy:n muut osakkaat ovat Varpaisjärven Liikenne Myöhänen Oy, T:mi Pertti Kananen, Kuljetus J. Torvinen Oy ja A & A Konttisen Kuljetus Oy sekä yhteistyökumppaniyritys V. Ylijoki Ky.
Sopimusasiakkaita ovat UPM-Kymmene Oyj, Stora Enso Oyj, Iisveden Metsä ja Kuopion kaupunki.
Raakapuun kuljetus koostuu monien osasten nivomisesta sujuvaksi kokonaisuudeksi. Kuljetusyrittäjä tarvitsee asiakkaita, yrittäjien yhteenliittymän sopimusneuvotteluihin ja ammattitaitoiset kuljettajat. Kokonaisuuden hallinnassa vaaditaan usean eri tahon aikataulujen yhteensopivuutta, muun muassa junien ja tehtaiden aikataulujen osalta.
– Kalla Forestin työnjohdon hoitaa joensuulainen Puujuitsarit Oy. He tekevät ajo-ohjelmat, jakavat tilitykset osakkaille, raportoinnit asiakkaille sekä huolehtivat aikataulujen yhteensopivuudesta. Hyvin toiminut työnjohto on tuonut lisäarvoa yrityksen toiminnalle ja tämä näkyy myös asiakkaille. Lisäksi tarvitaan hyvä kirjanpitopalvelu, Antti Tukiainen kuvailee kokonaisuutta.
– Raakapuukuljetusten tulevaisuus näyttää nyt positiiviselta, mutta kuljettajakoulutus vaatii tehostamista, Timo Tukiainen toteaa.Saksasta lisää töitä
Saksassa Tukiaiset ovat ajaneet vuodesta 2020 kirjanpainajakuoriaisten vahingoittamia runkoja paikalliselle yhtiölle yhdellä autolla. Miehet uskalsivat lähteä Saksaan hommiin, koska heillä oli hyviä kokemuksia Ruotsista useilta myrskytuhojen raivauskeikoilta.
– Saimme vinkin kuljetuksista kuopiolaiselta metsäkoneyritykseltä FinnHarvest Oy:lta. Meillä on sopimus saksalaisen kuljetusyrityksen kanssa. Yhteistyömme on erittäin tiivistä. Toimimme nykyiselläalueellamme ainoana suomalaisena raakapuuta kuljettavana yrityksenä. Saksan työmailla suomalaisten osaaminen ja ammattitaito ovat ylpeyden aiheita, Timo toteaa.
Tukiaiset käyttävät kuljetuksissa Saksasta ostettua 3-akselista autoa, jossa on 2-akselinen peräkärry. Autossa ei ole suomalaisille tuttua tietotekniikkaa, vaan kartat tulevat sähköpostilla ja kohde löytyy Google mapsin avulla.
– Olemme olleet Paderbonin alueella jo 1,5 vuotta. Paderborn sijaitsee Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Töitä puutuholaisista kärsineissä metsissä riittää vielä pitkään, Timo sanoo.
– Saksassa töiden organisointi hoituu suomalaisella työvoimalla, välillä ajaen kahdessa vuorossa. Saksalaiset ajavat pääsääntöisesti yhdessä vuorossa, Timo jatkaa.
Timo Tukiainen sitomassa sorvitukkinippua ennen järveen pudotusta.Identtinen koulutus
Timo ja Antti aloittivat työt yrityksessä heti yhdistelmäkortit saatuaan armeijan jälkeen. Miehillä on samanlainen peruskoulutus ammattikoulusta ja he ovat käyneet SKALin liikenneyrittäjäkoulutuksen.
Yritystä kehitetään hyvässä yhteishengessä ja lisäoppia molemmat ovat hankkineet suorittamalla Yrittäjän ammattitutkinnon ja Yrittäjän erikoisammattitutkinnon.
– Päivittäin tulee muutoksia, joihin on reagoitava nopeasti. Metsäyhtiöt toimivat entistä pienemmillä varastoilla ja se haastaa meitä yrittäjiä ja työntekijöitä. Kiireestä ja stressistä huolimatta työtä tehdään työhyvinvointi ja työturvallisuus huomioiden, Timo painottaa.
Tukiaiset haluavat myös vaikuttaa alan kehittämiseen ja osallistuvat Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n toimintaan. Timo on Itä-Suomen puutavarajaoston puheenjohtaja ja sitä kautta MKY:n hallituksen jäsen. Antti on hallituksen varajäsen.
Kuljettajien saamiseksi Tukiaiset ovat mukana myös Savon ammattiopiston puutavarakuljettajakoulutuksen kehittämisessä. Timon mielestä ajattelutapaa pitäisi muuttaa ja oppisopimuskoulutusta kehittää niin, että yritykset saisivat siitä järkevän korvauksen, josta pystyisivät maksamaan myös omille perehdytystä antaville kuljettajilleen bonusta.
– Raakapuutavaraa kuljettavassa yrityksessä on haastavaa antaa aikaa opiskelijalle, koska opettamiseen kuluvasta ajasta ei tule yrittäjille korvauksia. Koemme kuitenkin tärkeäksi uusien kuljettajien saamisen tälle alalle, Timo lisää.
Heikki Tukiainen Oy:ssä kuljettajille on järjestetty laajennettu työterveyshuolto. Työhyvinvointikyselyn perusteella kuljettajat pitävät tyhy-päiviä ja työhyvinvointipalveluja tärkeänä osana yrityksen toimintaa. FinnMetkoon yrittäjät ja kuljettajat matkaavat syyskuussa koko Kalla Forestin -porukalla.
Toivoa ilmassa
Puunkäyttö Suomessa on lisääntynyt, kun Venäjältä ei tule sotatilanteen vuoksi enää puutavaraa, haasteina ovat nyt kustannusten nousu ja tulevaisuuden ennakoiminen maailmantilanteen vuoksi.
– Mielestämme tilaajavastuulain tiukentumisen ja lisääntyneen valvonnan vuoksi kilpailu on terveemmällä pohjalla. Pyrimme koko ajan kehittämään myös toimintaamme Saksassa, Timo kaavailee.
Syksyllä Tukiaiset järjestävät henkilöstölle, sidosryhmille ja asiakkaille juhlat 70-vuotisen toiminnan kunniaksi.
Saksassa Tukiaiset ovat ajaneet 1,5 vuotta puutuholaisista kärsineistä metsistä raakapuuta. Paikan päällä ostetussa autossa ei ole suomalaisille tuttua tietotekniikkaa, vaan kartat kohteesta tulevat sähköpostilla ja kohde löytyy Google mapsin avulla.