Hallitus hyväksyi 5.9. lainsäädäntösuunnitelman syysistuntokaudelle 2025. Lainsäädäntösuunnitelma tukee lainvalmistelun suunnittelua, johtamista ja seurantaa. Seuraavassa poimintoja kuljetusalaa koskettavaista eduskunnassa olevista tai sinne tulevista lakiesityksistä.

Hallituksen esitys (HE) laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
- Polttoaineveron alennus. Polttoaineverotuksen hiilidioksidiverokomponenttia kevennetään sadalla miljoonalla eurolla.
- Voimaan kahdessa vaiheessa, 1.1.2026 ja 1.1.2027.
HE laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain ja valmisteverotuslain 98 a §:n muuttamisesta
- Ammattidiesel. Lakiin lisättäisiin vähintään 7,5 tonnin kalustossa ammattitarkoitukseen käytetyn dieselpolttoaineen veronpalautusta koskevat säännökset.
- Suunniteltu voimaantulo 1.1.2027
HE laeiksi liikenteen palveluista annetun lain ja ajokorttilain muuttamisesta ”kuljetusalan sääntelytoimet”
- Kabotaasiliikennettä koskevan sääntelyn tarkentaminen sekä ajokorttilain muuttaminen siten, että B-luokan ajokortilla saisi ajaa 4 250 kg painavaa vaihtoehtoisella polttoaineella toimivaa kuorma-autoa.
HE uudeksi alueidenkäyttölaiksi
- Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, kaavoitusta ja merialuesuunnittelua koskeviin säännöksiin muutoksia. Lailla on vaikutusta taukopaikkojen sekä jakelu- ja tankkausinfran saatavuuteen ja sijoittumiseen.
HE liikennepalvelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi, niin sanottu ”taksilaki”
- Lainsäädäntöhankkeen tavoitteeksi on asetettu vahvistaa kuluttajien luottamusta taksiliikenteeseen, edistää taksien saatavuutta, huomioida eri asiakasryhmät koko maassa sekä tehostaa taksiliikenteen valvontaa ja kitkeä harmaata taloutta.
Selonteot eduskunnalle syyskaudella:
- Liikenne 12 -suunnitelma vuosille 2026–2037, Liikenne- ja viestintäministeriö, lokakuu
- Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma KAISU, Ympäristöministeriö, marraskuu
- Pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma, Työ- ja elinkeinoministeri, marraskuu
- Energia- ja ilmastostrategia, Työ- ja elinkeinoministeriö, marraskuu

________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA
Muuttuvia säädöksiä maanteiden tavaraliikenteeseen
Kustannusindeksi: Kuorma- ja pakettiautoliikenteen kustannukset kasvussa