Uutuus koeajossa ollut 650-hevosvoiman moottorilla varustettu Scania todellakin on. Raskaaseen, vaativaan käyttöön suunniteltu alusta sekä ohjaamo täyttävät hyvin puunajoon asetetut vaatimukset. Ehkä suurin yllätys oli löytää ohjaamosta, siitä vasemman jalan edestä, kytkinpoljin. Vaihteistojen automatisoinnin yhteydessä ajatellaan ajamisen helppoutta, autonomisessa ajamisessa ollaan jo tasolla, jossa kuljettajan ei välttämättä tarvitse käyttää ajamiseen jalkojaan. Automatisoitu vaihteisto elektronisesti ohjatulla kytkimen käytöllä sekä vakionopeudensäädin pitävät tästä huolen.
Näillä pärjätään hienosti monessa liikennetilanteessa, mutta kun mennään metsään tai montun pohjalle, tilanne voi muuttua huomattavasti.
Kytkinpoljin käyttöön tarvittaessa
Scania on ottanut käyttöön automatisoidun Opticruise-vaihteiston yhteydessä kytkimen Clutch on demand-toiminnon. Kuljettaja voi itse päättää ajankohdan, jolloin käyttää kytkintä. Tällä on merkitystä, kun lähdetään liikkeelle hankalasta paikasta, peruutus vaatii millintarkkaa kytkinjalkaa tai kun otetaan vaihtokuormakori päälle. Reilun kahdensadan euron hinta ei varmasti ole este ostopäätöstä tekevälle.
Ajaessa kytkinpoljinta ei välttämättä edes tarvita, sillä vaihteisto tekee työnsä kunnialla myös vaativissa tilanteissa. Viime vuonna esitelty vaihteiston sivuakselijarru tekee vaihtamishetkestä vikkelän, savu pakoputken päästä ei ehdi katketa. Kun ollaan metsäautotiellä ja halutaan varmistaa pehmeä liikkeellelähtö ylämäkeen, voi kevytkäyttöisen sähköohjatun kytkinpolkimen käyttö olla tarpeen. Kytkinpoljin on itse asiassa sähköinen potentiometri ja siten tarkka ja kevyt käyttää. Kestää ehkä hetken tottua sen keveyteen.
Turvaa metsäautoteille Pikku lepo paikallaan.Tilava toimisto
Koeajossa ollut ajokki on varustettu normaalikorkuisella R-sarjan päiväohjaamolla. Ohjaamo tarjoaa hyvät työskentelymahdollisuudet kuljettajalle. Näkyvyys on erinomainen etuvasemmalle siirretyn kuljettajanpaikan sekä katvealueita pienentävien peiliratkaisujen vuoksi. Kuljettajan selän taakse on saatu järjestettyä alastaitettava 540 mm leveä vuode, jossa kuljettaja voi tauon aikana ottaa pikku päiväunet.
Kokonaisuudessaan ohjaamoratkaisut ottavat hienosti huomioon kuljettajan työhyvinvoinnin sekä liikenneturvallisuuden. Muutenkin ohjaamon ratkaisut noudattavat pohjoismaisen kuoma-auton rakentamisen perinteitä.
Puunkuljettajan työpaikkaOnnistunut voimalinja, metsätiet kutsuvat
Legendaarinen, ilman pakokaasun takaisinkierrätystä toimiva 650-hevosvoimainen V8 sekä automatisoitu, kytkinpolkimella varustettu kytkin-/vaihteistopaketti kiidättää yhdistelmää vaivattomasti. Saumaton yhteistyö voimalinjan eri komponenttien välillä takaa turvallisen ja helpon työympäristön metsäautoteillä työskentelevälle ammattilaiselle. Napavälitteinen, paraabelijousilla varustettu läpivetävä teli sekä nelilehtisillä paraabelijousilla jousitettu etuakseli tekevät ajamisesta hienon kokemuksen. Kun tämä kokemus yhdistetään erinomaiseen ohjaamoon, saadaan aikaan mainio työkalu myös vaativiin olosuhteisiin. Scanian viime vuoden syksyllä aloittama uusien mallien lanseeraus on edennyt jo siihen, että valmistajan pohjoismaalaisten asiakkaiden eri kuljetussegmentteihin liittyvät toiveet voidaan mainiosti toteuttaa. Liittyivätpä ne maanteillä tapahtuviin kuljetuksiin tai riuskoja otteita vaativiin, erilaisissa maastoissa tapahtuviin tehtäviin. Nyt ollaan sananmukaisesti hyvällä tiellä, aivan kuorma-auton kehityskaaren huippuhetkissä.