Kuvia puhelimestani 

Aloin kirjoittamaan tätä kolumnia aluksi aivan muusta aiheesta. Melkein valmiin tekstin jälkeen Facebook muistutti kolmen vuoden takaisesta päivityksestäni. Olin kertonut, että siirryn SKALiin Suomen Yrittäjistä. Päätin vaihtaa aihetta.   

Olen saanut nyt kolme vuotta työskennellä suomalaisten kuljetusyrittäjien renkinä. Tähän lyhyeen aikaan on mahtunut rajujakin vaiheita. Esimerkiksi keväällä 2022 käynnistyneen Venäjän hyökkäyssodan myötä koimme historiallisen nopean polttonesteiden hinnannousun. Saimme SKALissa aikaan kuljetusyrittäjien polttoainetuen ja jakeluvelvoitteen määräaikaisen alentamisen. Se jäi sittemmin pysyväksi. Sen jälkeen on tehty muun muassa historiallinen polttoaineveron alentaminen.  

Elokuussa parinkymmenen vuoden takainen työkaverini kysyi, miten olen viihtynyt kuljetus- ja logistiikka-alalla ja ihmetteli, kuinka lähdin tälle tuntemattomalle alalle. Hän kysyi, miten olen pärjännyt vaativien ja hankaliksi väitettyjen kuljetusyrittäjien kanssa.  

Kysymys nauratti. Näytin hänelle nipun vanhoja autokuvia puhelimestani. Kuvissa on erilaista sukuni kuorma-autokalustoa 1920-luvulta lähtien. Oli ajettu puuta, hietaa, kalkkia, kappaletavaraa, rahtia, sokerijuurikkaita ja melkein kaikkea, mitä raskaalla kalustolla kuljetetaan.  

Lopuksi näytin kuvan isoisäni ensimmäisestä autosta, josta alkoi suvun 100-vuotinen, edelleen jatkuva kuljetusyrittäjyys. Kuva oli hänen synnyinkylänsä historiikkijulkaisusta ja kuvatekstissä luki:  

”Tämä on (Ylistaron) Untamalan ensimmäinen auto. Jussi (Juho) Kujala hankki T-Fordin 1924 ja laajensi pian hytin”.   

Auto oli kuvien perusteella ns. seka-auto. Kuljetettiin tavaraa ja ihmisiä. Isoisäni muutti synnyinkuntaani Isoonkyröön, jossa hänen viisi poikaansa, isäni mukaan lukien, ryhtyivät kukin omissa yrityksissään alalle. Kummatkin veljeni ja heidän jälkipolvensa jatkavat. Toinen omista pojistakin on alalla.   

Vaikka en ole koskaan saanut elantoani suoraan ratin takaa, olen kasvanut tämä hienon lajin ruohonjuuritasolla. Selitin kaverille, että tunnen kyllä toimialan. Ei tarvinnut kuvien näyttämisen jälkeen paljon perustella. Kaveri hämmästeli, ettei taustani ollut koskaan tullut puheeksi. 

Kuljetusala on tänään aika lailla toisenlainen kuin isoisäni aloittaessa. 100 vuotta sitten maantieliikennettä ei juuri ollut, ei juuri teitäkään ja pelisäännöt yritystoiminnassa olivat erilaiset.  Suomi oli vasta itsenäistynyt ja kehittymässä maaksi, jota hyvinvointivaltioksi väitetään.   

Myös yritystoiminnan luonne on muuttunut, esimerkiksi yrityskoko on kasvanut. Tänään kuljetusyrittäjyys vaatii monenlaista osaamista: kustannuslaskentaa, tiukkaa taloushallintoa, myyntiä ja hyvää henkilöstöhallintoa, muun muassa. Ala on silti edelleen pienyritysvaltainen. Meillä on kaikenkokoisia yrityksiä. Valtaosa yrityksistä on edelleen yhden auton yrityksiä. 

Jokaisen kuljetusyrittäjän, yrityksen koosta riippumatta, kannattaa olla ylpeä omasta tekemisestään. Minä olen kiitollinen kaikesta siitä työstä, jota jäsenyrityksemme tekevät. Omassa työssäni pyrin kertomaan työn merkityksen päättäjille.  Pidämme Suomen liikkeessä.  

SKAL täyttää 90 vuotta vuonna 2026. Järjestömme on ollut valvomassa kuljetusyrittäjien etuja siis lähes yhtä kauan kuin meidänkin suvussamme on tavaraa kuljetettu. Historia pitää tuntea, jotta voi ymmärtää nykyhetken. Nyt kun SKALissa toteutamme vauhdilla uutta strategiaa, emme voi unohtaa tehtyä työtä.  

Mitä sitten vastasin kysyjälle viihtymisestä? Vastasin, että tykkään ja tulen mielestäni hyvin toimeen kuljetusyrittäjien kanssa. Jos en tule, saan kyllä palautteen heti ja välittömästi - lähipiiristänikin.  

Anssi Kujala 

Toimitusjohtaja 

Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry