Kummiyrittäjät vievät kuljetusalan tietämystä eduskuntaan

Kuljetusala pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Kummiyrittäjätoiminnalla viedään kuljetus- ja logistiikka-alan tietämystä yhteiskunnan päättäjille eduskuntaan myös konkretian tasolla.

Kansanedustajien kummiyrittäjätoiminnalla on pitkät perinteet SKALissa. Ensi keväänä valitaan jälleen päättäjät Arkadianmäelle ja tavoitteenamme on, että vaalien jälkeen jokaisella 200 kansanedustajalla on oma kummiyrittäjänsä kuljetusalalta.

Näkyvimmin toiminta on tullut esille uuden eduskunnan aloittaessa syysistuntokautensa, jolloin jäsenyrittäjät ovat järjestäneet näyttävästi kuljetukset kansanedustajille kuorma-autoilla eduskuntatalon portaille. Samalla yrittäjät ovat päässeet keskustelemaan kuljetusalan ajankohtaisista asioista suoraan päättäjien kanssa. Tämä on kuitenkin vain yksi osa tai oikeastaan startti uuteen kauteen kummiyrittäjätoiminnassa. Neljän vuoden eduskuntakauden aikana se on paljon muutakin.

Mitä kummiyrittäjä tekee?

Kummiyrittäjyys on osa SKALin valtakunnallista vaikuttamista, jossa alueellinen ja paikallinen yrittäjänäkökulma on vahvasti mukana. Kummiyrittäjä on viemässä yhdessä koko toimialaa eteenpäin, mutta myös toisinpäin, vaikuttamistyö antaa ideoita oman yrityksen kehittämiseen. Yrittäjä pystyy omalla osaamisellaan ja erityisesti konkreettisilla esimerkeillä tuomaan asioita esille ja päätösten vaikutuksia tietoon päättäjille parhaiten.

Yhteistyö kansanedustajan kanssa voi olla aktiivista suoraa yhteydenpitoa, tapaamisia ja eduskuntavierailuja. Yrittäjä voi kutsua edustajan tutustumaan omaan yritykseensä tai laajemmin alueensa yritystoimintaan. Keskeistä onkin, että kummiyrittäjä ja hänen kansanedustajansa olisivat samalta alueelta.

Kummiyrittäjällä on mahdollisuus muovata yhteydenpitoa ja yhteistyötä omannäköiseen suuntaan. SKALin toimisto tarjoaa tukea ja keinoja työhön.

Isoja teemoja edessä

Kuljetus- ja logistiikka-alalla on valtavan suuri rooli koko yhteiskunnalle. Jos pyörät pysähtyvät, pysähtyy koko yhteiskunta, siksi kuljetusalan pärjääminen ei ole vain meidän oma asiamme, vaan sillä turvataan koko yhteiskuntaa. Tämä meille tuttu asia avautui koronapandemian myötä monelle alan ulkopuolellakin paremmin.

Lähivuosina meillä on isoja haasteita, joissa alamme ääni on saatava vahvasti kuuluviin. Energian hinta, suoranainen energiakriisi, haastaa meitä vielä pitkään ja muuttaa maailmaa. Tähän yhdistyy myös ensiaskeliaan ottava alan käyttövoimamurros. Päästöjä tulee vähentää, mutta se on tehtävä kestävällä tavalla, alan toimintaedellytykset ja suomalaisyritysten kilpailukyky säilyttäen, siten että pyörät pyörivät jatkossakin.

Tiestön kunto uhkaa nyt rapautua ennennäkemättömällä tahdilla. Muun muassa nämä asiat haastavat meitä tulevina vuosina.

Mukaan vaikuttamaan

Jos kummiyrittäjyys ja yhteisten asioiden edistäminen herättää kiinnostusta, ota rohkeasti yhteyttä oman alueyhdistyksesi toiminnan vetäjään tai yhteiskuntasuhteiden päällikkö Janne Kojoon. Nyt on aika lähteä mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihimme.

Yhteiskunnallinen näkökulma tuo myös uutta perspektiiviä omaan yritystoimintaan ja avartaa usein ajattelua - puolin ja toisin. Alan tunnetuksi tekeminen on meidän kaikkien etu.

Lisätietoja:

Alueyhdistykset ja yhteiskuntasuhteiden päällikkö Janne Kojo