Ajoneuvoihin merkitään niiden käyttövoima tarralla, jotta onnettomuustilanteessa pelastushenkilöstö pystyy nopeammin tunnistamaan, minkä käyttövoiman kanssa he ovat tekemisissä. Tarran avulla pelastajat pystyvät toimimaan tehokkaammin ja ennen kaikkea turvallisemmin. Uudistuksella parannetaan myös ajoneuvoja kuljettavien, matkustajien ja sivullisten turvallisuutta. Myös sivulliselle ja ohikulkijalle tarralla on merkitystä, koska tulipalotilanteessa esimerkiksi sähkö- ja kaasukäyttöinen ajoneuvo muodostaa erilaisen uhkan ympärilleen kuin aiemmin.
Käyttövoiman muuttuessa pelastustoiminnan ja sammutuksen tekniikka ja taktiikka muuttuvat olennaisesti.
– Mikäli tarraa ei kalustossa ole, voi pelastustoiminta hidastua ja vaikeutua, kertoo palomestari Mikko Saastamoinen Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
Tarrat näkyvästi esille -standardi määrittelee tarrojen ulkoasun (mm. koko, laatu ja värit). Suomessa on käytössä yksi tarratyyppi per ajoneuvo, ja tarroja suositellaan laitettavaksi ajoneuvon joka sivulle (keula, perä, kyljet), kattoa unohtamatta.
Käyttövoimatarroja voi tilata verkkokaupasta. Tarroitukseen liittyvät ohjeet ja tilausmahdollisuus löytyvät ainakin osoitteesta https://4m.fi/raskaan-ja-julkisen-liikenteen-kayttovoiman-merkintaan
Kuljetus Tikka Oy Lappeenrannasta oli ensimmäinen kuljetusyrity s, jossa tarrat olivat paikallaan.Tarran väri kertookäyttövoiman:
Harmaa = dieselPunainen = bensiiniVihreä = erilaiset kaasutSininen = vetyOranssi = hybridi- ja täyssähkö, hybridissä salaman päällä polttoainepumppu
Oransseja tarroja on kahdenlaisia: hybridin ja täyssähkön erottaa sillä, että hybridissä on salaman päällä polttoainepumppu. Vihreissä, kaasua kuvaavissa tarroissa, on puolestaan kaasujen lyhenteet kirjaimin.
Tarrat tulee sijoittaa siten, etteivät ne jää minkään esteen taakse. On tärkeää perehtyä ohjeistukseen ennen tarrojen asentamista. Tarkat ohjeet löytyvät alla olevan nettiosoitteen kautta.
Katolle tarran laittaminen on tärkeää, koska tietyissä onnettomuustilanteissa erityisvaarallista ajoneuvoa saatetaan lähestyä dronella tilanteen selventämiseksi.
LisätietojaSuomen CTIF-edustaja: Mikko Saastamoinen,mikko.saastamoinen@espl.fihttp://www.ctif.fi/iso17840