Kuljetusyrittäjä Ville Mäkelä aloittaa päivänsä, kun muu Suomi vielä nukkuu. Neljä vuotta yrittäjänä toiminut 34-vuotias Ville palkittiin vuoden nuorena kuljetusyrittäjänä positiivisen asenteensa, kehittämishalunsa ja aktiivisen otteensa ansiosta.


Ville Mäkelän marraskuinen torstaiaamu on alkanut tutulla kaavalla. Herätys soi neljältä, ja ennen viittä hän istuu jo puuautonsa ratissa. Hän on oppinut pitämään varhaisia aamuja etuna: silloin tiet ovat tyhjät ja työ kulkee.
– Aamuhan on pilalla, jos herää kuuden jälkeen. Monesti siihen mennessä olen jo ehtinyt viedä ensimmäisen kuorman. Silloin saa ajella aivan rauhassa.
Villen tie kuljetusyrittäjäksi kulki omaa polkuaan. Hänen haaveenaan oli jatkaa isäntänä perheen maatilalla. Hän opiskelikin ammattikorkeakoulussa agrologiksi. Naapurin metsäalan kuljetusyritykseen tarvittiin iltakuskia, ja hän lähti kokeilemaan alaa keikkatöihin opintojen ohella. Olihan hänellä armeijassa hankittu yhdistelmäajokortti.
– Lomat olin perheen maatilalla peltohommissa ja lopun aikaa puunajossa, hän muistelee.
Keikkatyöt vaihtuivat seuraavana vuonna vakipaikkaan, kun naapuri hankki toisen auton. Se oli Villelle tietynlainen unelmien täyttymys, vaikka hän ei ollut koskaan ajatellut, että hänestä tulisi puuautonkuljettaja.
– Ajattelin aiemmin, ettei minusta olisi tähän. Hermot ja maltti eivät riittäisi. Täytyyhän tässä olla vähän rämäpää, mutta toisaalta tämä myös rauhoittaa hätäistä luonnetta.
Puuauton ratissa vierähti kymmenen vuotta. Vuodet kuljettajana kartuttivat varmuutta, ja kun mahdollisuus omaan yritykseen avautui, Ville ei epäröinyt.
– Koin paloa yrittäjyyteen, mutta koska isäni ei ollut valmis sukupolvenvaihdokseen maatilalla, perustin oman yrityksen.
Kesäkuun alussa vuonna 2021, juuri ennen 30-vuotispäiväänsä, Ville perusti Kuljetus V. Mäkelä Oy:n keskellä koronapandemiaa. Kollegat sparrasivat liiketoimintasuunnitelmassa, ja pankki suhtautui myötämielisesti yrityksen perustamiseen.
– Olin päättänyt, että ennen kuin 30 vuotta tulee täyteen, täytyy olla jokin suunta uralla lukittuna.
Kuljetus V. Mäkelä kuljettaa raakapuuta tehtaille ja sahoille Länsi-Suomessa Kuljetusliike E. Nousiaisen ja Autoilija M. Heikkilän alihankkijana. Asiakkaina ovat Stora Enso ja Westas. Nykyisin Kuljetus V. Mäkelällä on Villen lisäksi yksi vakikuljettaja, Veli-Matti. Ville ja Veli-Matti tuntevat toisensa jo usean vuoden takaa. Veli-Matti ajoi aiemmin haketta, mutta metsäpuoli veti puoleensa.
– Meillä on hyvä yhteishenki, yhteistyö sujuu saumattomasti ja meillä on vahva luotto toisiimme.
Lisäksi yrityksessä on kaksi tarvittaessa töihin kutsuttavaa kuljettajaa.



Aktiivinen alan puolestapuhuja
Ville palkittiin vuoden nuorena kuljetusyrittäjänä marraskuussa SKAL Forumissa Jyväskylässä. Valintaperusteissa korostuivat poikkeuksellisen positiivinen asenne, halu kehittyä ja vahva verkostoituminen. Raadin mukaan Ville edustaa nuorta kuljetusyrittäjyyttä parhaimmillaan: hän on aktiivinen alan puolestapuhuja, joka tuo kuljetusalaa näkyväksi myös sosiaalisessa mediassa.
Ville on tunnustuksesta otettu.
– On hienoa saada tällainen tunnustus, etenkin kun yrittäjätaivalta on takana vasta neljä vuotta. Kiitos kuuluu perheelle, ystäville ja kollegoille. Yksin tähän ei kukaan pystyisi.
Lokakuussa Ville sai myös Metsämiesten Säätiön Työyhteisön hyvä tyyppi -stipendin. Palkintoa ehdottivat muun muassa Villen työntekijät Veli-Matti ja Pauli sekä E. Nousiainen Oy:n toimitusjohtaja Antti Nousiainen. Yksi merkittävä peruste oli Villen aktiivisuus uusien työntekijöiden ja harjoittelijoiden perehdyttämisessä metsäalan kuljetuksiin. Ville tutustuttaa mielellään uusia tekijöitä alalle, ja tuo omaa ääntään esiin kuljetusalan hyväksi.

Halu kehittää
Vaikka agrologin opinnot jäivät kuljetusalan viedessä mennessään, Ville ei ole lopettanut kouluttautumista. Hän kehittää osaamistaan muun muassa ammattikorkeakoulun Vastuullisen kuljetusyrityksen johtaminen -koulutuskokonaisuudella. Yrityksellä on myös käynnissä HSEQ-vastuullisuusauditointi, mikä kertoo Villen tavoitteesta viedä toimintaa eteenpäin.
Kuljetus V. Mäkelän kalusto on päästöluokitukseltaan uusinta EURO 6 -tasoa. Ville on pohtinut kaasuauton hankintaa, mutta toistaiseksi jakeluinfra Länsi-Suomessa ei ole riittävän kattava.
– Kun ei ole kaasuautoja, ei panosteta jakeluinfraan. Mutta eihän autoon voi investoida, jos jakeluinfraa ei ole, Ville kuvaa tilannetta, jota hän on pohtinut myös Huittisten kaupungin edustajien kanssa.
SKALin uusi päästölaskentakonfiguraattori innostaa Villeä.
– Onneksi on SKAL! Tulen hyödyntämään työkalua varmasti, hän toteaa.
Myös SKALkulaattori on ollut käytössä, ja Ville on perehtynyt kustannuslaskentaan ja päästöraportointiin SKALin infokiertueella.



Tiestön kehittämiseen suunnitelmallisuutta
Kuljetusyrittäjän arki ei ole pelkkää pääväyliä pitkin ajamista. Puuautonkuljettajan reitit kulkevat usein alempiasteisella tieverkolla, jossa kunto vaihtelee rajusti. Länsi-Suomen pääväylät ovat kohtuullisessa kunnossa, mutta pienemmillä teillä riittää parannettavaa.
– Jopa metsäautotiet ovat paremmassa kunnossa kuin jotkut alemman tieverkon tiet, Ville huomauttaa.
Hyvä aluetuntemus on elintärkeää. Kuljettajan on osattava arvioida, voiko kuormaa lähteä viemään rappeutuneella tiellä, etenkin huonoissa keliolosuhteissa.
– On ammattilaisen merkki, kun pystyy viheltämään pelin poikki, jos keli on erittäin huono, Ville sanoo.
Toimiva infra on metsäalan kuljetuksille elinehto. Jos tiet eivät ole liikennöitävässä kunnossa, kuormia ei saada liikkeelle.
– Ei voi toimia, jos ei infra toimi, Ville kiteyttää.
Ennakointi auttaa, mutta talvikelit ovat arvaamattomia. Jokainen talvi on erilainen: joskus pakkaset paukkuvat, toisinaan loska ja kurakelit jatkuvat lähes koko kauden.
– Jos talvi on lyhyt, niin on tiedossa pitkä kelirikkokausi.
Hän toivoo tieverkon kehittämiseen suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä eri tahojen välillä.
- Tarvittaisiin enemmän huomiota pääväylistä ruohonjuuritasolle sekä rahaa maakuntien tieinfraan. Metsistä ja maataloudesta saadaan raaka-aineita koko Suomen alueelle, ja tämä vaikuttaa koko maan talouteen, Ville painottaa.


Usko tulevaan kantaa
Metsäalan kuljetusyrittäjän arki on kaikkea muuta kuin ennustettavaa. Päivät voivat venyä jopa 12-tuntisiksi, ja muuttuvia tekijöitä riittää.
– Liian kauas ei kannata suunnitella tulevaa, Ville toteaa.
Vaikka Kuljetus V. Mäkelällä on vakiintuneet asiakkaat ja toimiva yhteistyö Kuljetusliike E. Nousiaisen ja Autoilija M. Heikkilän alihankkijana, ei tulevaisuus ei täysin varma. Metsäteollisuus elää murrosta, ja epävarmuus heijastuu myös metsäalan kuljetusyrittäjiin.
– Pienen yrityksen on hankala pärjätä kilpailutuksissa. Suorat sopimukset menevät isoille toimijoille. Tämä on ristiriitaista, kun samaan aikaan puhutaan kuljettajapulasta ja pienten yritysten vähenemisestä, Ville pohtii.
Silti pienellä ja nuorella yrityksellä on omat valttinsa: joustavuus ja ketteryys.
– Jos täytyy venyä, me venymme. Olemme valmiita mukautumaan asiakkaiden tarpeisiin.
Suurta kasvua hän ei tällä hetkellä tavoittele, mutta suhtautuu avoimesti uusiin mahdollisuuksiin. Tavoitteena on, että kaksi puuautoa olisi liikenteessä myös ensi vuonna ja hän pystyisi työllistämään työntekijänsä jatkossakin. Usko tulevaan on vahva, vaikka olosuhteet vaatisivat muutoksia.
– Kyllä töitä tekevälle löytyy. Esimerkiksi suoritealan tai alueen vaihto eivät ole täysin poissuljettuja vaihtoehtoja, jos tilanne niin vaatii, Ville toteaa.



Verkostoista voimaa
SKALiin Kuljetus V. Mäkelä liittyi heti yrityksen perustamisen yhteydessä vuonna 2021. SKAL Länsi-Suomen toimitusjohtaja Tero Siitonen toivotti Villen tervetulleeksi tuoreena yrittäjänä ja auttoi liikenneluvan hankinnassa. Myös kollegat suosittelivat jäsenyyttä, joten päätös oli helppo.
Ville on käynyt SKALin tapahtumissa ja webinaareissa sekä hyödyntänyt järjestön neuvontapalveluja. Hän kannustaa muitakin tarttumaan näihin mahdollisuuksiin.
SKAL nuorten verkosto on ollut Villelle erityisen tärkeä. Sen kautta hän on saanut arvokkaita kollegoita ja ystäviä ympäri Suomen sekä päässyt jakamaan ajatuksia ja kokemuksia alalta. Länsi-Suomeen perustettiin hiljattain myös oma nuorten ryhmä, jossa Ville on mukana.
Vuoden 2025 alusta lähtien Ville on toiminut Lauttakylän Seudun Kuljetusyrittäjien puheenjohtajana. Yhdistys kattaa Huittisen, Sastamalan, Punkalaitumen ja Kokemäen alueet ja sillä on noin 60 jäsentä. Aiemmin toiminta oli melko verkkaista, mutta Ville ja hallituksen aktiivit ovat tuoneet siihen uutta virtaa. Marraskuussa järjestetyt pikkujoulut olivat menestys.
– Meillä oli stand up -keikka ja ruokailu. Varattiin heti 40 lippua, kun kuultiin konseptista Huittisissa ja kaikki paikat täyttyivät, Ville kertoo.
Yhdistystoiminta ei rajoitu vain tapahtumiin. Ville on tehnyt oppilaitosyhteistyötä ja käynyt kertomassa logistiikan opiskelijoille yrittäjyydestä ja alan arjesta yhdessä edellisen puheenjohtajan Hannu Kemppaisen kanssa.
– Halusimme tuoda esiin erilaisia näkökulmia: millaista on toimia tuoreena yrittäjänä ja millaisia kokemuksia on pitkään alalla olleella.
Lisäksi Ville on mukana Nuoria kuljetusalalle -hankkeessa. Hänen kasvonsa näkyvät kouluvierailuilla videolla, joissa hän kertoo rennosti, mutta ammattimaisesti metsäalan kuljetusten merkityksestä.
– Jos meitä puuautoilijoita ei olisi, niin vessapaperikin loppuisi kaupoista aika äkkiä.

Katse tulevaan, rohkeus kannattaa
Ville kannustaa nuoria tarttumaan mahdollisuuksiin rohkeasti. Hänen mukaansa yrittäjyydessä pärjää, kun löytyy aitoa paloa ja rohkeutta hypätä alalle. Yrittäjän päivän somepäivityksessään hän kirjoitti osuvasti: ”Yrittäjyys on taito, jonka voi opetella, mutta intohimo täytyy omistaa.”
– Jos mahdollisuus yrittäjyyteen tulee, kannattaa tarttua siihen. Itse en ole katunut päivääkään.



_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
