Nyt on aika asettaa SKAL:n edunvalvonnalle ja jäsenpalveluille 2020-luvun tavoitteet. Strategiatyö on etenemässä hyvää vauhtia kohti Turun Kuljetusyrittäjäpäiviä ja liittokokousta 6. kesäkuuta. Jotta päätöksenteko sujuisi, strategian keskeinen sisältö esitellään kevään vuosikokouskierroksella, jolloin siitä on hyvä käydä kunnon keskustelu. Kun maailma muuttuu, meidänkin on muututtava, ja muutoksen odotetaan näkyvän myös rohkeina linjauksina SKAL:n toiminnassa.
Lisämausteen strategiatyöhön on tuonut kuljetusyritysten määrän kääntyminen laskuun. Vuosina 2016–2018 kuljetusyritysten määrä väheni 1 812 kappaleella. Muutosta selittää uusien yrittäjien määrän romahtaminen. Kun vuonna 2007 liikenneyrittäjäkurssin kävi 1 237 henkilöä, viime vuonna kokeessa kävijöitä oli enää 451 henkilöä. Kun tästä määrästä vähennetään kaikki ne, jotka ovat jatkamassa oman kuljetusyrityksen toimintaa, uusia alalle tulijoita on vain muutama sata vuodessa. Se ei riitä korvaamaan syntynyttä aukkoa.
SKAL:n kannalta uusien yrittäjien puute tarkoittaa verkalleen alenevaa jäsenmäärää sekä haastetta järjestön taloudelle. Kun yhden auton yrittäjä eläköityy ja kuorma-auto siirtyy toisen yrityksen käyttöön, SKAL:n vinkkelistä katsoen noin 300 euron jäsenmaksutulo vaihtuu noin 30 euron automaksuksi. Tämä lisää painetta korottaa automaksua. Toisaalta tämä tarkoittaa yrityskoon kasvua. Kun vuonna 1997 tulin SKAL:n palvelukseen, yhden auton yrittäjiä oli 67 % jäsenkunnasta. Nyt vastaava luku on 40 %, eikä muutos ole tähän pysähtymässä.
Myös organisaatiorakenteelle kyseinen kehitys asettaa ison haasteen. Meidän on arvioitava rakenteen tarkoituksenmukaisuutta. Ovatko paikallis- ja alueyhdistyksemme, erikoisjärjestömme sekä keskusjärjestömme elinvoimaisia ja jäsenmäärältään riittävän suuria selvitäkseen haasteista? Samalla on arvioitava kykymme tuottaa jäsenyrittäjille laadukkaita asiantuntijapalveluita pienentyneellä henkilömäärällä. Kun muutokseen on tarvetta, olkoon myös rohkeutta päätöksentekoon.
Edunvalvonnan ja jäsenpalvelun osalta päätöksenteko vaikuttaa helpommalta. Kansallisessa edunvalvonnassa nähdään tarve tiiviimmälle järjestöyhteistyölle, mallina FinMobility ry. Tarvitaan myös lisää näkyvyyttä, sekä pitkäjänteistä työtä kuljetusalan arvostuksen lisäämiseksi. Jäsenpalvelussa luomme palvelupolun yrittäjän ja kuljetusyrityksen koko elinkaarelle ja korostamme jäsenyydestä koituvia hyötyjä. SKAL luo edellytyksiä jäsenyritysten liiketoiminnalle: kasvua ja kannattavuutta.