Nyt uutta virtaa koneeseen, nuorten toiminta hyvässä vauhdissa
Pohdin tähän aluksi pitkähköä listaa siitä, mitä kaikkea tänä vuonna tulisi tehdä. Listalle ehtivät jo mennä EU-vaalivaikuttamisen yksityiskohtia, nippu kuljetusalan kannalta tärkeitä kotimaisia lainsäädäntöhankkeita ja hallituksen strategiahankkeita, joissa olemme mukana.
Päädyin kuitenkin kaikista tympeimpään aiheeseen. Suomen valtion talous on kuralla. Kevään aikana yksi SKALin vaikuttamisen kohde on Suomen hallituksen ns. kehysriiheen vaikuttaminen. Vaikeusastetta nostaa hallituksen aikomat lisäsopeutustoimet, jonka suuruusluokan arviot julkisuudessakin vaihtelevat. Näillä toimilla voi olla vaikutusta mm. liikenteen määrärahoihin. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) maasuosituksien mukaan hallitus pyrkii sinänsä kunnianhimoisesti vakauttamaan julkista taloutta, mutta nykyisillä linjauksilla velkasuhde jatkaa kasvuaan. Tämän kaikki me jo tiedämme, yli varojen eläminen on jatkunut vuosikausia.
SKALin on vaikutettava siihen, että kuljetusalaan liittyviä toimintaedellytyksiä ei heikennetä. Katsomme, että alamme on ratkaisu eikä ongelma terveeseen valtiontalouteen.
Meillä on alamme asioissa puolustamista – eikä siinä auta paljon menneitä muistella, vaikka olenkin ylpeä viime vuoden aikaansaannoksistamme. Kerta kiellon päälle: kannattaa katsoa Vaikuttamisen vuosi -kooste.
Vuoden alkupuolella suurin ilonaiheeni järjestömme toiminnassa oli, kun nuorten verkostomme kokoontui isolla joukolla Oulussa viime viikonvaihteessa. Paikalle en ehtinyt, mutta kuulemani mukaan paljon innostunutta väkeä, tarjolla osaamista ja verkostoitumista muiden samalla alalla olevien kanssa.
Mikäli tiedät nuoremman polven kuljetusyrittäjän, kehota häntä liittymään tähän huippuhienoon verkostoon osoitteessa skal.fi/skalnuoret.
Muutenkin tulevan kevään aikana katsotaan pitkälle kuljetusalan yrittäjien järjestön tulevaisuuteen kun strategialuonnoksemme lähtee kentälle kommentoitavaksi. Ellet ehtinyt lukea Kuljetusyrittäjä-lehdestä kolumniani, löydät sen täältä.
Anssi Kujala
toimitusjohtaja anssi.kujala@skal.fi
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
Euroopan komissio ehdotti mitta- ja massadirektiivin uudistamista heinäkuussa 2023. Ehdotuksessaan komissio olisi kieltämässä nykyisin sallitun rajat ylittävän liikenteen pitkillä ja painavilla yhdistelmillä. Parlamentin liikennevaliokunta TRAN muodosti kokouksessaan 14.2.2024 direktiiviehdotukseen kantansa, jonka mukaan rajat ylittävä liikenne olisi jatkossakin mahdollista myös pitkillä ja painavilla yhdistelmillä. SKAL on tyytyväinen TRANin kantaan.
– Tämä on suomalaisen kuljetusalan kannalta todella merkittävä päätös. SKAL on tuonut vahvasti esiin tarvetta muuttaa komission ehdotusta rajat ylittävän liikenteen osalta. Parlamentin liikennevaliokunta on kuullut Suomen kuljetusalan ääntä, mikä on todella merkittävä asia alan kannalta, kiittää SKALin johtaja Petri Murto.
Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikenne 12:n päivittäminen on aloitettu. Liikenne 12 on kokonaisvaltainen strateginen suunnitelma liikennejärjestelmän kehittämisestä pitkällä aikavälillä. Se kattaa koko Suomen, matkustaja- sekä tavaraliikenteen, kaikki väylämuodot sekä infran ja liikenteen palvelut.
Liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitystä tehtäessä on väyliin varattava riittävä rahoitus ja siitä on myös pidettävä kiinni myös julkisen talouden suunnitelmassa ja talousarvioissa. Rahoituksen painopistettä on siirrettävä rautateiltä tiestölle sekä ylläpidossa että kehittämisessä. Esitämme, että tiestölle on osoitettava vähintään 55 prosentin osuus.
– On hyvä, että hallitus on aloittanut heti kautensa alussa liikennejärjestelmäsuunnitelman päivittämistyön. Tieverkon parantamisella on vaikutusta matka-aikaan ja sen kehittämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä, sanoo SKALin vt. puheenjohtaja Jari Välikangas.
– Valtion budjettiesitys vuodelle 2024 näyttäisi nostavan väylien rahoitusta, mikä on hyvä asia. Huonoa on kuitenkin se, että arvio varsinaisen budjettirahoituksen osalta väylille alkaa laskea vuodesta 2025 eteenpäin. Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on varattava riittävä rahoitus tiestölle ja siitä on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa, kommentoi SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala.
SKAL Nuorten verkosto kokoontui viime viikonloppuna Oulussa. Paikalla oli ennätysmäärä nuoria kuljetusalan ammattilaisia ympäri Suomen. Tapaaminen koostui yritysvierailusta, SKALin ajankohtaiskatsauksesta, vierailusta St1:n Oulun terminaalilla, rennosta rastiradasta ja verkostoitumisesta illallisella.
Jos olet nuori kuljetusalalla, lue lisää ja liity mukaan SKAL Nuorten verkostoon! Verkostossa saat vertaistukea ja kenties uusia ideoita omaan toimintaasi. Voit myös vinkata verkostosta nuorelle yrittäjäjäsenellemme tai nuorelle, joka työskentelee jäsenyrityksessämme.
Olemme keränneet vinkkejä paikallisyhdistystoimintaan SKALin jäsennettiin. Sivulta löydät vinkkejä paikallisyhdistyksen puheenjohtajan, sihteerin tai muun järjestöaktiivin tietopankiksi ja innoituksen lähteeksi.
Sivuilta löytyy tietoa myös aktiivisen yhdistystoiminnan tueksi ja ohjeita kiperiä tilanteita varten. Mukana ovat niin yhdistystoiminnan keskeinen sisältö ja asiakirjamallit kuin uudistusvinkitkin.
Mietitkö, mikä on kuljetusyrityksesi tulevaisuus? Miksi on tärkeää, että valmistaudut ajoissa? Miten löydät jatkajan toiminnalle ja hoidat omistajan vaihdoksen onnistuneesti? Tai oletko pohtinut toiminnan laajentamista yrityskaupan kautta?
Tule kuulolle Omistajalta toiselle -seminaariin 12.-13.4.2024 Viking Grace -risteilylle. Seminaarissa on asiantuntijoita SKALilta, Finnveralta, OP Yrityspankista ja Suomen Yrityskaupat Oy:stä. Lisäksi kuulet kokemuksia jo tehdystä sukupolvenvaihdoksesta. Ilmoittaudu mukaan nyt, viimeistään 20.3.2024.
Lakitietoa teille -webinaarisarja jatkuu! SKAL tarjoaa infot jäsenilleen maksutta. Ilmoittauduthan webinaaria edeltävänä arkipäivänä viimeistään klo 15. Kaikki ilmoittautuneet saavat jälkikäteen webinaariaineiston.
Tiistai 5.3.2024 klo 9.00-10.00 Kuorman varmistamisen muuttuneet säädökset
Jouni Bergroth, johtava asiantuntija, SKAL ry Ilmoittaudu tästä
Tiistai 9.4.2024 klo 9.00-10.00 Kuljetusalan arvonlisäverotukseen liittyviä erityiskysymyksiä
Sami Svinhufvud, lakimies, SKAL ry Ilmoittaudu tästä
Tiistai 7.5.2024 klo 9.00-10.00 Mitta- ja massadirektiivin uudistaminen
Petri Murto, johtaja, SKAL ry Ilmoittaudu tästä
Tiistai 4.6.2024 klo 9.00-10.00 Kuljetussopimuksen ja työsopimusten yhteensovittaminen
Hanna-Liisa Hammarén, lakimies, SKAL ry Ilmoittaudu tästä
Kolmatta kertaa järjestettävä SKAL Liikenteessä -päivä pidetään keskiviikkona 20.3.2024. Edellisten vuosien tapaan luvassa on mukavia kohtaamisia ympäri Suomen. Päivän aikana SKALin toimihenkilöt vierailevat kuljetus- ja logistiikkayrityksissä ja tutustuvat niiden toimintaan ja arkeen. Tavoitteena on tuoda lisää myönteistä näkyvyyttä alalle ja järjestölle sekä korostaa kuljetusalan merkityksellisyyttä ympäri Suomen.
Edustatko yritystä, joka tutustuttaisi parin tunnin ajan skalilaista kuljetusyrityksen päivään? Yrityksellä ei tarvitse olla toimipistettä, vaan skalilainen voi istahtaa kyytiin seuraamaan päivää. Etsimme isäntäyrityksiä ympäri Suomen.
SKALin strategiauudistuksen yhteydessä uudistuu myöskin se, miltä SKAL näyttää. Kyselyistä saadun palautteen perusteella ilmeemme koetaan hieman vanhentuneeksi. On aika karistaa pölyjä harteilta ja freesata ulkoasuja. Samassa yhteydessä katsastamme Kuljetusyrittäjä-lehteä uusin silmin. Jos kaikki menee suunnitellusti, uudistunut Kuljetusyrittäjä ilmestyy kesäkuussa
Haluatko tulla lehtemme mentoriksi? Mentori saa kutsun Teams-tapaamiseen, jossa keräämme ruusuja ja risuja nykyisestä Kuljetusyrittäjästä. Tarvittaessa lähetämme mentorille nipun lehtiä kotiin.
Jos haluat mukaan, lähetä sähköpostia viestinta@skal.fi, aihe-kenttään ”mentoriksi”.
Liitännäisjäsenemme Logistiikkayritysten Liitto ry hakee toimitusjohtajaa nykyisen pitkäaikaisen toimitusjohtajan jäädessä eläkkeelle vuodenvaiheessa.
Logistiikkayritysten Liitto etsii kiinnostuneita myös eri kontaktien kautta. Kiinnostuneet voivat hakea ilmoituksen kautta tai välittää tietoa eteenpäin. Haku on auki 25.2. asti.
Kuljetuskuutiossa on vapaita neliöitä sopuhintaan. Vuokraamme toimitilaa Helsingin Haagasta läheltä Hämeenlinnanväylää. Kulkuyhteydet ovat sujuvat ja parkkipaikkoja löytyy. Toimitiloihin on yhdistettävissä myös koulutusluokkien käyttöä.
SKAL JärjestöExtra on lähetetty Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja sen jäsenyhdistysten luottamushenkilöille, kummiyrittäjille ja toimihenkilöille sekä muille kiinnostuneille SKAL-yhteisön jäsenille.