Brysselissä odotellaan jo komission pääjohtajan Ursula von der Leyenin vuotuista Unionin tila -puhetta, joka on tänä vuonna syyskuun 13. päivänä. Puheesta saataneen ensitietoja siitä, mitä ulostuloja komissio on aikatauluttanut vuodelle 2023. Samana päivänä komissio julkaisee viimein ehdotuksensa sisämarkkinoiden hätäinstrumentista, joka on yhä ajankohtainen, nyt kun maailmanlaajuista COVIDkriisiä on seurannut toinen toistaan pahempia kriisejä. Epävarmuutta lisäävät myös EU:n sisäiset poliittiset liikehdinnät, kuten Italian tulevat vaalit ja niiden mahdollisten lopputulosten vaikutukset.
Edunvalvojamme Brysselissä FinMobilityn toimistolla odottavat mielenkiinnolla syys- ja talvikauden uusia aloitteita, joihin on päästy vaikuttamaan ennalta jo hyvän aikaa:
– Lokakuussa julkaistaan viivästynyt Euro 7 -ajoneuvojen päästösääntelyehdotus ja marraskuussa komission ehdotus raskaiden hyötyajoneuvojen CO2 -päästöjen sääntelystä. Ensi vuoden alkuun ajoitettu Greening freight - rahtiliikenteen viherryttämispaketti koostuu kolmesta kannaltamme todella tärkeästä aloitteesta: mitta- ja massadirektiivin uudistamisesta, liikenteen ja logistiikan päästöjen laskennan ja raportoinnin yhdenmukaistamisesta sekä yhdistettyjen kuljetusten direktiivin uudistamisesta, kuvaa asiantuntija Siiri Valkama.
Liikennealoitteista odotettavissa tietoa lokakuussa Varsinainen komission tarkempi työohjelma on aikataulutettu julkaistavaksi 18. lokakuuta – se paljastaa myös kaikki liikennealoitteet, joiden kanssa työskennellään sitten tämän komission viimeinen täysi toimintavuosi.
Mitä kuuluu Fit for 55:lle
SKAL on tehnyt Suomessa tehokasta vaikuttamistyötä Fit for 55 -lakialoitteiden tiimoilta. SKAL on ollut estämässä muun muassa bensiinin ja dieselin verotasojen harmonisoinnin energiaverodirektiivinuudistuksessa. ”FF55” on siis hyvin tuttu meille kaikille.
Fit for 55 -kokonaisuudesta neuvotellaan syksyn aikana puheenjohtajamaan Tšekin johdolla. Mainittu energiaverodirektiivi (ETD) kuuluu vaikeimpiin aloitteisiin, ja se odottaa edelleen neuvoston työryhmätasolla yhteisen näkemyksen löytymistä. FinMobilityn arvion mukaan se onkin ”pitkissä puissa”, ja yhteisymmärryksen saavuttaminen voi olla vaikeaa.
Toinen roikkumaan jäänyt aloite on vaihtoehtoisten polttoaineiden EU-laajuista jakeluverkostoa koskevan AFIR-säädöksen mietintöluonnos, joka odottaa vielä parlamentin täysistunnon äänestystä (10/2022). Noin muutoin useampi FF55-aloitteista on edennyt niin sanottuihin trilogineuvotteluihin Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston kesken, kuten tieliikenteen päästökauppaan tähtäävä säädösehdotus.
SKALin FF55 -vaikuttamistyöllä tuloksia
SKAL tunnisti tuoreeltaan Fit for 55 -pakettiin sisältyneen EU:n energiaverodirektiivin aloitteen ongelmallisuuden. Esitysluonnoksen mukaisena laki olisi pakottanut EU-jäsenmaat yhdistämään dieselin ja bensiinin verotuksen. Se olisi nostanut dieselin veroa ja sitä kautta hintaa 26 sentillä litralta. Vaikutustyömme ansiosta Suomen kanta kääntyi eduskuntakäsittelyssä vastustamaan ehdotusta. Olimme ainoa toimija, joka nosti uhan esiin konkreettisella laskelmalla. Suomi pystyi kannallaan estämään EU:ssa ehdotetun muutoksen toteutumisen. Vaikuttamistulos oli todella merkityksellinen. Pelissä oli satoja miljoonia euroja.
SKALin EU-vaikuttamisen painopisteet syyskaudelle
Syksyn tavoitteissa korostuvat:
Energiaverodirektiivi: Bensiinin ja dieselöljyn verokohtelua ei tule yhtenäistääEnergiaverodirektiivi: Jäsenvaltioiden oikeus ammattidieseljärjestelmään tulee säilyttääMitta- ja massadirektiivin uudistaminenPäästökauppajärjestelmä: Sosiaalirahasto, jonka kautta Suomen kaltaiset rikkaimmat jäsenmaat maksaisivat köyhempien jäsenvaltioiden ilmastotoimista, tulee torjua.Uusiutuvien raaka-aineiden valikoimaa polttoaineissa ei tule tarpeettomasti rajoittaaRaskaiden hyötyajoneuvojen C02 -standardien uudistaminen: Suomen olosuhteet kuten kaluston mitat ja massat, huomioitava; uudistus ei saa muun muassa nostaa raskaimpien kuorma-autojen hintoja suhteessa muihin.Lisätietoa SKALin EU-vaikuttamisesta:edunvalvontajohtaja Ari Herrala, ari.herrala@skal.fi, puhelin 09 4789 9400yhteiskuntasuhteiden päällikkö Janne Kojo, janne.kojo@skal.fi, 09 478 99 310