Pienempiin päästöihin digitalisaation avulla

Vanhanaikaisten, releohjattujen järjestelmien korvaaminen erilaisilla ohjausyksiköillä ja niitä yhdistävillä väylillä ovat mullistaneet ajoneuvotekniikan.Aikaisemmin jonkun komponentin, kuten esimerkiksi ajovalojen käyttämiseen tarvittava käsky kulki kuljettajan valitse man katkaisijan releen kautta polttimolle.Tänään kuljettajan valitsema toiminto kulkee ajoneuvon väylästä kohti valojen ohjausyksikköä, joka antaa polttimolle käskyn toimia tietokonekielellä ykkösinä ja nollina.

Yhden kuorma-auton erilaisten ohjausyksiköiden käsittelemä tietomäärä on valtava. Tätä kuvaa se, että 1970-luvulla avaruuden valloittamiseen käytettyjen avaruusalusten toimintaa ohjaava tietomäärä oli huomattavasti pienempi kuin nykyaikaisen kuorma-auton.

 

Manipuloitu järjestelmäei täytä vaatimuksia

Dataa käytetään hyväksi myös auton päästöjen vähentämisessä. Kuorma-auton tuottamat päästöt ovat suoraan verrannollisia polttoaineen kulutukseen. Kun auton moottorin ja muun voimansiirron toiminta optimoidaan kunnolla, pysyy polttoaineen kulutus samalla mahdollisimman matalalla tasolla ja vähentää myös päästöjä.

Nämä ovat asioita, joita ei aina oteta huomioon, kun laitteisiin tehdään manipulaatioita. Moottorin parhaan mahdollisen hyödyntämisen koko sen kierroslukualueella mahdollistava moottorikartta on autotehtailla tarkoin varjeltu salaisuus.

Datamäärä on valtava ja perustuu osin kompromisseihin. Joskus joku toiminta ei ole välttämättä paras johonkin kohtaan moottorin kierroslukualueella. Polttoaineen kulutus saattaa hetkellisesti nousta esimerkiksi, kun auto regeneroi automaattisesti hiukkassuodatinta. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Moottoritehtaat investoivat uuteen tekniikkaan satoja miljoonia euroja ja lopputuloksena on eri päästövaatimukset kaikissa olosuhteissa täyttävä voimalinja. Manipuloitu järjestelmä ei täytä näitä vaatimuksia. Siksi Euroopassa on alettu valvoa eri järjestelmien ohituksia. Valvonta on myös osa harmaan talouden vastaista toimintaa. 

Kohti tavoitteita

Digitalisoinnista on apua yrittäjälle, kun hän tavoittelee pienempää kulutusta ja pienempiä päästöjä. Kuorma-autojen valmistajilla on tarjota erilaisia, auton hallintaa helpottavia järjestelmiä. Näihin voidaan liittää myös muiden palveluntarjoajien palveluita sekä toimeksiantajien kalustonhallintajärjestelmiä. Esimerkkinä vaikka ajopiirturin massamuistin sekä kuljettajakortin etätallennus tai palkanlaskentaohjelmat. Autonvalmistajan omat järjestelmät voivat sisältää erilaisia ajoneuvon paikallistamiseen ja suunnistamiseen liittyviä palveluita sekä viestintäpalveluita, joista saattaa syntyä huomattavia säästöjä viestintäkuluista, jos ajetaan alueilla, joissa matkapuhelimen edullisimmat Roaming-palvelut eivät ole voimassa.

Valmistajien sopimuskumppaneiden tarjoamat navigointijärjestelmät on kehitetty raskaan kaluston tarpeisiin. Ne ottavat huomioon kuljettajan ennalta asettamat parametrit, kuten auton koon ja painon. Näin voidaan välttyä ongelmista, joita vaikka reitille osuva matala silta voi aiheuttaa kiertoteineen.

Ennakoivat huollot

Useat autovalmistajat voivat tarjota ennakoivaa huoltoa auton lähettämän datan avulla. Järjestelmä lähettää langattomasti ajoneuvodataa tehtaan järjestelmään,joka analysoi mahdolliset viat ja tekee näistä hälytyksen ennen kuin mitään vakavampaa on ehtinyt tapahtua.

Ajotapatarkkailu

Kuljettaja on saanut osansa ajoneuvonsa digitalisoinnista. Hänellä on mahdollisuus tarkkailla omaa ajotapaansa kojetaulun näytössä olevalla työkalulla. Järjestelmä kerää lukuisan määrän dataa kuljettajan ajotavasta ja pisteyttää sen, osa järjestelmistä myös opastaa kuljettajaa. Sama tieto ajotavasta kulkee järjestelmän kautta yrityksen kalustonhallintaan. jossa voidaan vertailla eri kuljettajien ajotapaa ja tarvittaessa opastaa kuljettajaa taloudellisempaan ajotapaan.

Ota yhteyttä automyyjääsi ja pyydä hänen edustamansa yrityksen palvelutuotemyyjää esittelemään palveluitaan.Tutustu huolella palvelun antamiin hyötyihin.Ota palveluista täysi hyöty, selvitä että et maksa saman palvelun käytöstä eri palvelun tuottajille.Ota rohkeasti digitaaliset palvelut avuksesi liiketoimintasi hallintaan.

Tutustu Kuljetan Suomelle -kampanjan sisältöön.