– Päiväkodissa kyseltiin meiltä vanhemmilta mitä ohjelmaa kukin voisi järjestää. Meille sopi hyvin tällainen liikenneturvallisuuskampanja. Toimme mieheni Arton ja isäni Lasse Heinosen autot paikalle, kertoo Katja Saarinen.
Lapsille neuvottiin aluksi suojatien ylittämistä. Ohjelma oli suunniteltu Volvo Groupin Pysähdy, katso ja vilkuta -kampanjan ohjeistuksen mukaisesti.
– Kun kuorma-auto pysähtyy, hae ensin katsekontakti kuljettajaan ja vilkuta hänelle. Odota ennen suojatien ylittämistä, että kuljettaja vilkuttaa takaisin. Näin varmistat, että kuljettaja on huomannut sinut, opasti kuljetusyrittäjä Arto Saarinen.
Kuorma-autojen ympärille pistettyjen merkkien avulla lapsille opastettiin, missä ovat ne alueet, joista kuljettaja ei välttämättä jalankulkijaa näe, vaikka jalankulkija näkeekin kuljettajan. Niillä alueilla ei koskaan saa seisoa, koska siellä voi helposti jäädä kuljettajalta huomaamatta.
– Uudemmissa autoissa on tuulilasin lipassakin peili, joka näyttää suoraan alas auton nokkaan, mutta vanhemmissa sitä ei ole, kertoi Lasse Heinonen.
Lapsille havainnollistettiin myös se, että kuorma-auto vaatii laajan kääntösäteen oikealle kääntyessään. Kaikki oppi oli tärkeää, mutta lapsille mieluisinta näytti olevan kuitenkin se, että he pääsivät ison auton hyttiin. Mukaansa kaikki saivat SKAL:n heijastimet.
Perävaunu oikaisee kääntyessään, joten ihan suojatien reunassa ei kannata seistä, opasti Katja Saarinen.