Lasse Otranen valittiin Maakuljetuspoolin valmiuspäälliköksi 1.9.2007. Vuoden 2013 alussa Maakuljetuspoolin toimisto muutti Linja-autoliiton tiloista SKAL:n Helsingin toimistolle. Lassesta tuli pian tiivis ja arvokas osa SKAL-yhteisöä.
Lasse Otranen valmistui kadettikoulusta vuonna 1978 ja toimi nuorena upseerina joukko-osaston palveluksessa Oulussa. Myöhemmin hän siirtyi pääkaupunkiseudulle, jossa työskenteli henkilöstöhallinnon, koulutuksen, valmiuden ylläpidon ja materiaalitoimintojen parissa useissa eri tehtävätasoissa.
Kun eläkeikä Puolustusvoimissa lähestyi, Lasse tunsi olevansa vielä liian nuori eläkeläisharrastuksiin ja etsi itselleen mieleisen työn. Maakuljetuspoolin valmiuspäällikkönä hän on ollut muun muassa tuottamassa kuljetus- ja logistiikkayrityksille työkaluja ja verkostoja, joita kriisitilanteissa tarvitaan. Monipuolisesta sotilasurasta ollut paljon hyötyä tehtävässä.
– Työ on antanut minulle sotilaallisen varautumisen rinnalle uuden näkökulman yhteiskunnallisten toimintojen turvaamisesta ja vapauden toteuttaa hankkeita ja koulutuksia tunnistettujen tarpeiden pohjalta. Työ on ollut itsenäistä, käytännönläheistä ja ihmiskeskeistä, Lasse Otranen toteaa.
Varautumista ei tehdä vain sotaa varten
Huoltovarmuuden tavoite on turvata yhteiskunnan toimintaedellytykset ja kansalaisten elinmahdollisuudet vaikeissa tilanteissa. Häiriötilanteiden kirjo on laaja – laajamittaisesta sähkökatkoksesta ja tykkylumiongelmasta aina sotilaalliseen uhkaan ja sotaan asti.
– Kuljetusyrityksen tehtävät ja suoriteala ratkaisevat sen, olenko lähestynyt heitä ja kutsunut mukaan pääosin vapaaehtoisiin varautumisharjoituksiin. Harjoituksissa kerrotaan mitä yritykseltä odotetaan häiriötilanteissa ja liitetään se osaksi kriisitilanteen verkostoa. Kriittinen toimija voi olla yhtä hyvin pieni kuin iso kuljetusyritys.
Kuljetusyrittäjän toimintavarmuus luodaan yrityksen arjen toimintojen varmistamisella ja huolehtimalla toimintakykyisestä henkilökunnasta. Lasse on kulkenut yrityksissä kannustamassa ja opastamassa varautumiseen. Samassa yhteydessä hän on esitellyt yrittäjille myös työvälineitä helpottamaan yritystoimintaa, sellaisia ovat olleet muun muassa SKAL:n ASKI-sovellus ja Työterveyslaitoksen OiRa-sovellus.
– Koetan iskostaa, että varautuminen edellyttää hyvin järjestettyjä päivittäisiä ratkaisuja. Useimmat yrittäjät ovat ymmärtäneet, että palvelu, jolla varmistetaan yrityksen toiminta häiriötilanteissa, on myös arvokasta maanpuolustustyötä ilman sotilaspukua. Ilman tätä työtä eivät yhteiskunnan välttämättömät palvelut pelaa, eikä edes sotaväki kauan toimi. Tämä on työtä, jolla on todellinen tarkoitus.
Lasse on käynyt vuosittain 25–30 kuljetusyrityksessä eri puolilla Suomea. Lähes sataprosenttisesti suhtautuminen huoltovarmuustyöhön on ollut erittäin positiivista ja käynti on yhdessä todettu hyödylliseksi niin arjen toimintavarmuuden kuin vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen osalta.
Maakuljetuspoolille valitaan uusi valmiuspäällikkö lähiaikoina. Hänen toimipisteensä tulee sijaitsemaan Linja-autoliiton tiloissa Helsingissä. Toimipaikan muutoksella ei ole vaikutusta poolin päivittäiseen toimintaan ja toiminnan painopisteisiin.Eläkepäiville siirtyminen ei ole Lasselle ongelma. Intohimoisen urheilijan aikataulussa on nyt entistä enemmän tilaa mieliharrastukselle. Edessä on riittävä määrä maratoneja juostavaksi ja pitkän matkan hiihtoja sauvottavaksi. Vaimo on puolestaan täyttänyt kalenteria yhteisillä lomamatkoilla.