Espoossa asuva ja Helsingissä työskentelevä Outi Nietola on kotoisin Rovaniemeltä. Omakotitalotontin saaminen Espoon kaupungin tonttiarvonnassa oli iloinen yllätys. Itse rakennutettu talo valmistui vuonna 2009. Outi viettää miehensä ja kolmen 13–20 -vuotiaan lapsensa kanssa teinivuosien värittämää, tosin pääosin rauhallista elämää. Kodin lähimetsästä Outin löytää polkuja ja kallioita kiipeilemässä, säässä kuin säässä.
– Metsässä viihtymistäni voi nimittää addiktioksi. Riippuvuutta minulle aiheuttavat myös jooga ja jumppa, Outi hymyilee.
Outi Nietola opiskeli Turun kauppakorkeakoulussa. Pääaineena hänellä oli kansainvälinen markkinointi ja erityisesti logistiikka. Työelämän hän aloitti Turun tiepiirissä EU-harjoittelijana. Urakehitys on sisältänyt logistiikan tutkijan ja konsultin tehtäviä VTT:llä, Pöyryllä ja WSP:llä.Metsäteollisuus ry:ssä Outi Nietola aloitti logistiikkapäällikkönä tammikuussa 2011. Metsäteollisuus ry on metsäteollisuutta Suomessa harjoittavien yritysten edunvalvontajärjestö. – Halusin vaihtaa pöydän toiselle puolelle, katsomaan asioita rahdinantajan näkökulmasta. Vuosina 2014–2015 piipahdin Liikennevirastossa työkierrossa, jossa laadin ehdotuksen toimintamalliksi viraston elinkeinoelämäyhteistyön uudistamiselle. Esittämäni mallin pohjalta yhteistyötä pitkälti nyt tehdään. Metsäteollisuus ry:ssä Outi Nietolan tehtäväkenttä on laaja. Keskeisiä vaikuttamisen kohteita ovat väylien rahoituksen turvaaminen ja kohdentaminen, kuljetustehokkuuden parantaminen, kuljetusketjun verot ja maksut sekä merenkulun ympäristösääntely. – Parasta työssäni on se, että saan verkostoitua niin monipuolisesti. Teen tiivistä yhteistyötä jäsenyritysten, päättäjien, viranomaisten, muiden järjestöjen edustajien ja myös tutkimuslaitosten kanssa. Haluan ja saan vaikuttaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Pidän ihmisten kanssa toimimisesta. Olen myös tottunut tekemään nopeallakin aikataululla arvioita toimintaympäristön ja sääntelyn muutosten vaikutuksista metsäteollisuuteen, kertoo Outi. Outi on realistinen optimisti, joka vierastaa turhantärkeyttä ja epäolennaisuuksiin juuttumista. Nykyisessä tehtävässään hän pääsee hyödyntämään analyyttisyyttään ja soveltamaan hyvin tutkijana ja konsulttina oppimaansa. Tällä hetkellä työssä erittäin ajankohtainen teema on liikenteen ympäristötavoitteisiin vastaaminen. Metsäteollisuus valmistelee parhaillaan omaa ilmastotiekarttaansa. EU:ssa huomio kohdistuu muun muassa Green Deal -kokonaisuuteen ja mitä se tuo liikenteen osalta tullessaan. Komissio julkisti Green Deal- paketin eli Vihreän kehityksen ohjelman joulukuussa 2019. Aikaisemmista saavutuksista Outi pitää tärkeimpinä väylien ylläpitoon vuosina 2015 ja 2019 saatua lisärahoitusta ja kaluston mittojen ja massojen korottamista vuonna 2013. Suurempien hyötykuormien ansiosta syntyy tehokkuushyötyjä ja ympäristöpäästöt vähenevät. Metsässä samoilun ja muun liikunnan ohella suuria kokonaisuuksia pohtiva Outi nauttii arjen tilannekomiikasta. Etenkin korpifilosofointi lasten kanssa tekee hänet onnelliseksi.