Jälkipolvia

Muistan elävästi koulubilsasta kaavion, jossa auringon säteily tunkeutui ilmakehän läpi lyhyinä aaltoina ja heijastui takaisin avaruuteen pitkinä lämpöaaltoina. Ilmakehään päässeet yhdisteet, kuten hiilidioksidi, pidättävät pitkäaaltoisen säteilyn maan pinnalla, jolloin ilmasto lämpenee. Kasvihuonekaasuja syntyy ilman savuttavia tehtaitakin, sillä luomakunnan elävät tuottavat niitä, toiset enemmän kuin toiset.

Sain taannoin ilon kuunnella maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääjohtajaa, suomalaista Petteri Taalasta. Hän on entinen Ilmatieteen laitoksen johtaja, jota kuuntelee nyt koko maailma. Taalaksen mukaan ilmasto jatkaisi lämpenemistään vielä vuoteen 2060 saakka, vaikka päästöt lopetettaisiin tyystin. Niin väkevä on hiilidioksidin vaikutus. Liikenne on maailman mittakaavassa vastuussa kolmasosasta kasvihuonekaasuista, toinen kolmannes tulee teollisuudesta ja kolmas energiatuotannosta. Tavaraliikenne vastaa noin seitsemää prosenttia kaikista kotimaan päästöistä, kertovat tilastot.

On paljon maita, joissa piipuista tulee mustempaa nokea kuin meillä. Muiden paheksunta ei kuitenkaan johda minnekään. Olemme vastuussa omasta metsäisestä kolkastamme tällä planeetalla omille lapsillemme. Niin kauan kuin suomalaiset elävät, kuluttavat ja tuottavat, syntyy myös päästöjä. Kuljettaminen on välttämätön osa kokonaisuutta, oli kyydissä sitten tuulimyllyn siipiä ja aurinkopaneeleita tai teollisuustuotteita ja puutavaraa. Tavarankuljetus voidaan hoitaa puhtaammin tai saastuttavammin, sen mukaan mihin tahto ja rahkeet riittävät.

Vähälä Yhtiöt on edennyt rohkeasti kokeilujen kautta. Ilman varmoja laskelmia hankitut kaksi sähköpakettiautoa ja nesteytettyä maakaasua hyödyntävä kuorma-auto ovat osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi. Tehokkuutta tuova HCT-fleettikin hankittiin pienellä riskillä lakimuutosta ennakoiden. Seuraavaksi kuljetusyrittäjä Ville Vähälän hankintalistalla on perävaunu, jonka kylmäkone toimii sähköakulla, onpa yhtiössä sähköavusteinen konttipyöräkin oululaisia hämmästyttämässä!

Eerola-yhtiöiden kalusto hyödyntää biokaasua. Yhtiö kerää ja kuljettaa biokaasun raaka-aineita huoltamistaan rasvaerotuskaivoista biokaasulaitokselle. Näin  kierto sulkeutuu konkreettisesti. Kuljetusyrittäjä Pasi Eerola pitää kaasuautojen hankintatukea ja ammattidieselin käyttöönottoa oikeina ratkaisuina Suomelle. Hän tähdentää myös hyväkuntoisen tiestön merkitystä päästöjen alentajana. Kannattaa lukea!

Me kaikki olemme edeltäjiemme jälkipolvea ja meillä on jälkipolvia, joita olemme polvellamme liekuttaneet. Haluan, että lapselleni jää elinkelpoinen, aito luonto eikä mikään simulaatio. Samaa ajattelevat kuljetusyrittäjät, jotka lähtevät mukaan #kuljetansuomelle-kampanjaamme. He kertovat omilla kasvoillaan, mitä luonto ja ympäristö heille merkitsee, ja sitoutuvat tekemään parhaansa puhtaamman tulevaisuuden puolesta. Lähde sinäkin mukaan!

Valoisaa marraskuuta!