Raskaan kaluston sähköistyminen on Suomessa vielä hidasta. EU:n jäsenmaissa tänä vuonna ensirekisteröidyistä kuorma-autoista 3,8 prosenttia on ollut sähkökäyttöisiä, kun taas Suomessa niiden osuus jää 2,6 prosenttiin.


Syinä tähän ovat riittävän tiheän, raskaan liikenteen käyttöön soveltuvan jakelu- ja latausinfran puuttuminen lisäksi myös rahoituksen heikko saatavuus, mikä Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtajalla Tero Kallion mukaan on erityisesti pienimpiä yrityksiä koetteleva haaste. Siksi hän peräänkuuluttaa EU:n tarjoamien työkalujen tehokkaampaa hyödyntämistä käyttövoimamurroksen nopeuttamiseen.
- Uutena välineenä meillä on EU:n sosiaalinen ilmastorahasto, jonka kautta olisi mahdollista rahoittaa vähäpäästöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintakannustin alle 10 henkeä työllistäville mikroyrityksille, hän muistuttaa.
Autotuojat ja -teollisuus ry:stä myös huomautetaan, että rahoituksen saamista helpottaisi, mikäli valtio myöntäisi Finnveralle valtuuden toimia välittäjänä takaisinmaksettavaa rahoitusta hakevan mikroyrityksen ja InvestEU-instrumentin välillä. Ohjelman tällä hetkellä valitettavan alihyödynnetty kestävyystakaus on tarkoitettu helpottamaan mikro- ja pk-yritysten rahoituksen saatavuutta, esimerkiksi yritysten sähköautohankintoihin.
Muiden vaihtoehtoisten käyttövoimien kuten kaasun osuus uusista kuorma-autoista sen sijaan on meillä muuta Eurooppaa huomattavasti korkeampi: Suomessa niiden osuus on 8 prosenttia, kun se muissa EU-maissa jää keskimäärin 3 prosenttiin.

_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
EU-komission uusi kestävän liikenteen investointiohjelma sivuuttaa tieliikennesektorin