Uusien pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat kuluvan vuoden aikana kasvaneet 5,9 prosenttia verrattuna viime vuoteen.


Yhteensä tammi-lokakuun aikana pakettiautoja on ensirekisteröity 8 750 kappaletta. Esimerkiksi lokakuussa pakettiautojen ensirekisteröintimäärä oli 763, mikä on 0,9 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa.
Raskaan liikenteen puolella ensirekisteröintimäärät ovat olleet alhaisella tasolla, sekä kuorma- että linja-autoissa. Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin tammi-lokakuussa 2 475, mikä on 15,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Kuorma-autoissa ensirekisteröintimäärien kehitys on ollut kaikkein heikointa pienempien, alle 6 tonnin painoluokan kuorma-autojen osalta.
Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala odottaa markkinoiden piristyvän kokonaismassaltaan kuorma-autoiksi luokiteltavien sähköpakettiautojen osalta ensi keväänä, jos valmisteilla oleva ajokorttilain muutos tulee voimaan suunnitellusti 1.3.2026. Muutos mahdollistaisi enintään 4250 kg painoisten vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien autojen ajamisen B-luokan ajokortilla.
- Tämä toisi helpotusta kuljetusyrityksiä vaivaavaan kuljettajapulaan ja investointipäätösten tekemiseen, Lausala arvioi.



Kevyen kuorma-auton rattiin B-kortilla
Ajokorttilain ajokorttiluokkia koskevaa sääntelyä ollaan muuttamassa painavampien, vaihtoehtoisella polttoaineella toimivien ajoneuvojen kuljettamisen osalta. Muutoksen myötä B-luokan ajokortti, eli henkilöauton ajokortti, oikeuttaisi kuljettamaan enintään 4 250 kg painavaa ajoneuvoa.
Edellytyksinä poikkeuksen hyödyntämiselle olisi, että ajoneuvo toimii vaihtoehtoisella polttoaineella ja B-luokan ajokortti on myönnetty vähintään kaksi vuotta aiemmin. B-luokan ajokortilla kuljetettavien polttomoottorilla toimivien henkilö- ja pakettiautojen enimmäismassa säilyisi ennallaan 3 500 kg:ssa.

Luvassa helpotusta jakeluautojen työvoimapulaan
Muutos vähentäisi jakeluautojen kuljettajapulaa, lisäisi yritysten mahdollisuuksia investoida vähäpäästöiseen jakelukalustoon ja edistäisi yritysten vastuullisuustavoitteita vähentämällä kuljetusten päästöjä ja energiankulutusta.
Massarajan nostaminen avaisi tietä vaihtoehtoisten polttoaineiden yleistymiselle, sillä tällä hetkellä monet yritykset valitsevat kevyeksi tavara-autoksi samasta kantavuusluokasta mieluummin polttomoottorikäyttöisen pakettiauton kuin sähkökäyttöisen kevyen kuorma-auton
SKAL antoi marraskuussa esitykseen lausunnon, missä ilmoitti kannattavansa muutosta.

_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
MAN TGE 3.140 – Digitalisuutta pakettiautoon
Valtiovarainministeriö ehdottaa kevennystä nestemäisten polttoaineiden verotukseen