Tässä ovat ihmiset SKAL 90- biisin takaa

SKAL Forumissa perjantai-iltana maailmanensi-iltansa saaneen juhlavuoden Kaikki rullaa- teemabiisin takaa löytyy SKALin oma porukka.

Ajatus SKALin omasta biisistä heräsi toimitusjohtaja Anssi Kujalan päässä, minkä jälkeen viestintäjohtaja Heini Polamo lähti selvittelemään asiaa hänestä, kunniapuheenjohtaja Teppo Mikkolasta sekä toimituspäällikkö Ariela Säkkisestä koostuvaa musiikkityöryhmää konsultoituaan.

Eri muusikkovaihtoehtojen kartoittamisen jälkeen apu löytyikin yllättävästä suunnasta: SKAL Metsän hallituksessakin vaikuttavasta kuopiolaisesta kuljetusyrittäjästä Kari Lähivaarasta, jonka musiikkiharrastuksesta oli kantautunut huhuja pääkonttorille saakka. Lähivaara innostui viime keväänä tekemään biisejä Suno-tekoälyohjelmalla. Tähän mennessä niitä on syntynyt jo nelisenkymmentä, musiikkityylin vaihdellessa kantrista heavy rockiin ja goottirockiin.

- Yleensä niiden innoituksena toimii joku hetki tai tapahtuma omassa elämässäni. Kappaleen sanoitus syntyy yleensä kymmenessä minuutissa, genren muokkaus vie enemmän aikaa. Osa biiseistä on ihan vain omaan tai kaveriporukkani käyttöön, mutta joitain olen ladannut Spotifyhinkin, mistä ne löytyvät nimellä Lähiksen musiikkia, Lähivaara kertoo.

Viime vuonna yhtä hänen luomustaan käytettiin SKALin puutavaraseminaarin markkinoinnissa.

Kuvateksti: Kaikki rullaa-biisi on viestintäjohtaja Heini Polamon (vas.), lakimies Hanna-Liisa Hammarénin, toimituspäällikkö Ariela Säkkisen, SKAL Suoritealojen toimitusjohtajan Jari Harjun ja Kari Lähivaaran käsialaa.

Juhlavuoden teemabiisin sanoitus tehtiin mittatilaustyönä SKALin toimiston väestä kootun tiimin voimin. Kaikki rullaa-biisissä ja sen sanoituksessa näkyy niin viestintäjohtaja Heini Polamon, toimituspäällikkö Ariela Säkkisen, lakimies Hanna-Liisa Hammarénin kuin SKAL Suoritealojen toimitusjohtajan Jari Harjun kädenjälki.

- Sen verran määrittelin työryhmälle, että kappaleessa täytyy olla yks, kaks, kolme – SKAL! -huudahdus kertosäkeessä, vuodesta -36, ”Aitamäen Kallesta kaikki lähti” sekä Suomea ja yhteisöllisyyttä, Polamo avaa luomisprosessia.

Musiikkilaji oli itsestäänselvyys: rockia hienoisin country-vaikuttein, kertoo Harju. Itsekin eri bändeissä laulavan ja biisejä tehneen Hammarénin osaaminen oli puolestaan ratkaisevaa biisin rakennetta kootessa.

Toimittaja-tietokirjailijataustastaan huolimatta myöntää Säkkinen olleensa sanoitusprosessissa alkuun mukavuusalueen ulkopuolella.

- Lopulta lyriikat ja riimit syntyivät kuin itsestään – oli hienoa päästä pistämään sanoiksi sitä ylpeyttä, jota me alasta ja yrittäjistämme koemme. Heidän työnsä todellakin pitää tämän maan rullaamassa. Toivottavasti se välittyy myös kuulijoille, hän toteaa ja päättää kommenttinsa kappaleeseen kirjoittamansa rap-osuuden sanoihin.

- Tärkeempää työtä sä et tuu löytään!

SKAL – Kaikki rullaa- biisi nyt kuunneltavissa niin Youtubessa, Spotifyssä, Apple Musicissa kuin muissa suoratoistopalveluissa!

https://www.youtube.com/watch?v=i6vk8OciPB0&list=RDi6vk8OciPB0&start_radio=1

_________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

SKAL Forum 2025 keräsi Jyväskylään liki 250 osallistujaa

SKALin paikallistoiminnan kuulumisia loppusyksyltä 2025

Kuukauden kulkuneuvo: Kuljetus Jokela Ky