Työvoiman saatavuus turvattava

Kuljetus- ja logistiikka-ala on keskeinen toimiala ja merkittävä työllistäjä. Ala tarjoaa tehtäviä jopa 4 000 uudelle kuljettajalle vuosittain.

Ammattikuljettajien koulutukseen tulee panostaa rahallisesti ja laadullisesti. Alalle tulon väyliä tarvitaan enemmän ja niistä on muokattava sujuvampia. Näin saadaan turvattua työvoiman saatavuus pitkälle tulevaisuuteen.

SKALin ratkaisut työvoiman saatavuuteen:

  • Kuljettajakoulutukseen on varattava riittävä rahoitus, jotta koulutuksen laatu, määrä ja tehokkuus voidaan säilyttää.
  • Ammattipätevyyden suorittamista koemallilla koskevia säädöksiä tulee keventää, jotta koemalli saadaan nopeasti hyödynnettäväksi myös käytännön tasolla. Koemalli tulisi ottaa käyttöön myös Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksessa.
  • Kuorma-auton ajokorttikoulutus on uudistettava.

Kuljettajakoulutus ja tutkinnot

Autonkuljettajan ammatillinen perustutkinto on pääasiassa logistiikan perustutkinto. Ammattinimikkeitä ovat autonkuljettaja, linja-autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, lentoasemahuoltaja ja varastonhoitaja. Osaamisaloja ovat kuljetuspalveluiden ohella muun muassa varasto- ja lentoasemapalvelut.

Kuljettajakoulutus vaatii resursseja

Kuljettajakoulutuksen kustannukset ovat keskimääräistä ammattikoulutusta suuremmat, sillä koulutuksen järjestäminen edellyttää oppilaitoksilta ajoneuvokalustoa. Ajo-opetus on yksilökoulutusta. Oppimisen laadun turvaamiseksi kuljettajakoulutukseen tulee varata riittävä rahoitus.

Autonkuljettaja- ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opinnoissa opiskellaan logistiikkaa, ajoneuvojen huoltamista ja kuljettamista sekä kuorma-auton kuormaamista ja purkamista eri apuvälineillä sekä kuorman varmistamista.

Autonkuljettajaopinnoissa suoritetaan C-luokan eli kuorma-auton ajo-oikeus ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyys. Yhdistelmäajoneuvokuljettajan koulutuksen aikana suoritetaan lisäksi CE-luokan eli kuorma-autovetoisen ajoneuvoyhdistelmän ajo-oikeus.

Moni logistiikan perustutkinnon opiskelija tulee suoraan peruskoulusta. Koska opiskelijat ovat nuoria, pitää ajo-oikeuksien ikärajoja tarkastella harjoittelumahdollisuuksien näkökulmasta. Jotta kuljettajaksi opiskelevan työssäoppiminen olisi tehokasta ja sujuvaa, on nuorille annettava poikkeusmahdollisuus saada ajo-oikeus nuorempana sekä sovellettava poikkeusta ammattipätevyydestä.

Ammattipätevyyden koemalli käyttöön

 

Vuodesta 2020 alkaen kuorma- ja linja-autonkuljettajan perustason ammattipätevyyden on voinut hankkia myös pelkän kokeen suorittamalla eli niin sanotulla koemallilla. Asetusmuutokset tulivat voimaan 16.11.2020, mutta käytännössä koemallia ei ole päästy hyödyntämään johtuen ammattipätevyyskokeen järjestäjiltä ja arvioijilta asetetuista vaatimuksista.

Miksi koemalli ei toimi käytännössä?

Liikennepalvelulaki asettaa kokeiden järjestäjälle muun muassa kokeissa käytettäviin ajoneuvoihin liittyviä vaatimuksia, jotka nostavat tarpeettomasti kokeiden vastaanottamisen kustannuksia. SKALin mielestä vaatimusta voisi muokata siten, että viranomainen eli liikenne- ja viestintävirasto laatisi ja vastaisi kokeen muodosta, sisällöstä ja arviointiperusteista. Kokeen järjestäjän tehtävänä olisi suunnitella ja vastata kokeen järjestämisestä ja toteuttamisesta vaatimusten mukaisesti.

Kovista vaatimuksista on joustettava

SKALin mielestä kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyskokeen arvioijalle ja kokeesta vastaavalle johtajalle on asetettu liian tiukat vaatimukset. Kaksi kokeen arvioijaa on tarpeeton ja kustannuksia lisäävä vaatimus, semminkin kun nykyisin kuorma-autojen ohjaamoissa on tyypillisesti vain kaksi istumapaikkaa. Yksi arvioija kykenee tekemään arvioinnin, kun hänellä on riittävä työkokemus tai koulutus.

Kokeesta vastaavan johtajan pätevyysvaatimukseksi sopii hyvin sama vaatimus kuin on asetettu perustason ammattipätevyyskoulutuksessa opetuksesta vastaavalle johtajalle.

Kokelaan oikeusturva voidaan varmistaa teoriakokeessa digitaalisesti ja säilyttämällä asiakirjat jälkikäteen tehtävää tarkastusta varten. Käytännön koe voidaan tallentaa, jolloin koetilaisuus voidaan tarvittaessa käydä jälkikäteen uudestaan läpi.

Ajokorttikoulutukseen uudistusta

Raskaiden ajoneuvojen (ryhmä 2) ajokorttikoulutus on Suomessa ollut lähes muuttumaton 10 vuoden ajan lukuun ottamatta C1- ja C1E-luokkia. SKALin mielestä koulutusvaatimuksia tulisi tarkastella ja uudistaa ainakin kuorma-autoluokkien osalta.

Puolustusvoimien kuljettajakoulutus

 

Puolustusvoimat kouluttaa kuljettajia omiin tarpeisiinsa. Koulutettavat saavat varusmiespalvelun aikana myös kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutuksen sekä kuorma-auton tai kuorma-autovetoisen yhdistelmän ajo-oikeuden. Kotiutuneet varusmiehet ovat potentiaalisesti merkittävä kuljettajaresurssi siviilissä.

Huomattavasti nykyistä useampi Puolustusvoimien kouluttamista kuorma-auton kuljettajista jäisi alalle, jos se olisi mahdollista heti kotiutumisen jälkeen. Nykyisin varusmiespalveluksesta kotiutunut alle 21-vuotias saa kuljettaa korkeintaan pientä kuorma-autoa ja pääsee suurempiin ajoneuvoihin vasta ikärajan täytyttyä. Tämä karkottaa kiinnostuneita nuoria alalta.

Vaikka Puolustusvoimilla on oikeus järjestää kuljettajan perustason ammattipätevyyden saavuttamiseksi suoritettavat kokeet haluamallaan tavalla, kokeissa noudatetaan pääsääntöisesti siviilijärjestelmän vaatimuksia. SKALin mielestä ammattipätevyys voitaisiin suorittaa myös varusmiespalveluksessa koemallilla, jolloin henkilöt olisivat heti kotiutuessaan valmiita myös isomman kuorma-auton tai yhdistelmän kuljettajaksi ilman ikärajoja. Näin helpotettaisiin kuljettajaksi koulutettujen varusmiesten työllistymistä kuljetusalalle.

SKAL tekee Puolustusvoimien kanssa yhteistyötä, jotta saataisiin houkuteltua riittävästi hyviä henkilöitä koulutettavaksi kuljettajaksi varusmiespalveluksen aikana ja jotta nämä työllistyisivät ja jäisivat kuljetusalalle.

Intissä kuljettajaksi!

Puolustusvoimien kuljettajakoulutukseen hakeudutaan kutsuntojen kautta. Vaatimuksena on vähintään B-luokan ajokortti ja mielenkiinto kuljetusalan tehtäviin. Palvelusaika on 347 vuorokautta.

Lue lisää kuljetusala.comista →

Hae ilmavoimien sotilaskuljettajaksi

Ilmavoimien sotilaskuljettajana saat BECE-ajokortin, kuljettajan ammattipätevyyden, ADR-luvan vaarallisten aineiden kuljettamiseen sekä valmiuden toimia lentokentällä polttoaine-, puhdistus- ja laitehuoltotehtävissä.

Katso esittelyvideo
Lisätietoja