SKALin alue- ja paikallisyhdistysten sekä erityisjärjestöjen toiminta on monipuolista ja aktiivista, kuten seuraava katsaus kesän tapahtumista osoittaa!


14.5. Elintärkeitä taitoja oppimassa Rovaniemellä
Rovaniemen Hirvaalla päivitettiin toukokuussa elintärkeitä taitoja alkusammutus- ja hätäensiapukoulutuksen merkeissä. Plakkariin saatiin ammattipätevyyspäivä, ja lisäksi monelle kuljettajalle tarpeelliset alkusammutus- ja hätäensiapukortit.
Osallistujia kurssi keräsi 24, kouluttajana oli kokenut ensihoidon ja pelastustoimen ammattilainen Ilkka Pulkkinen.



28.6. Kuumat paikat Tawastia Truck Weekendissä
Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry isännöi kesäkuun viimeisenä viikonloppuna yhdessä Hämeenlinnan Kuljetusyrittäjät ry:n kanssa SKALin osastoa Tawastia Truck Weekend -tapahtumassa Ahveniston moottoriradalla.
Paikalle oli saapunut näyttävä kattaus kuljetuskalustoa, ja päivän aikana päästiin nauttimaan tuon silmänilon lisäksi hyvästä musiikista ja upeista kohtaamisista.
Kuvassa tehotiimi nyt 11. kerran järjestetyn tapahtuman takaa: vasemmalta Aki Uppa, Teemu Turunen, Niko Tuominen, Emilia Heiskanen, Markus Siivonen, Simo Vuorenpää, Lauri Laine ja Niko Heikkinen.
Kuvassa myös SKALin osastosta vastanneet: oikealta SSKY:n puheenjohtaja Mikko Aaltonen, Hämeenlinnan Kuljetusyrittäjien puheenjohtaja Kari Venäläinen ja varapuheenjohtaja Ville Lamberg sekä SSKY:n toimitusjohtaja Pia Vuori.
Ohjelmaa löytyi myös lapsille muun muassa löylynheittokisan muodossa. Tiukan kisan kärkikolmikon muodostivat Valtteri Suontaka (17 ml), Aada Saarinen (16 ml) sekä Jussi Nappari (11 ml).



5.7. Hallitus koolla Sisä-Suomessa
Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n hallitus kokoontui heinäkuun alussa Hotelli Fabrikissa Forssassa. Aluksi vierailtiin Fokor Oy:llä, jossa toimitusjohtaja Aki Sirén kierrätti tehtaalla esitellen, miten heillä valmistuu korirakenteet yksilöllisesti asiakkaan tarpeet huomioiden.
Tammelan Rahtirannassa (Forssan Seudun Ammattiautoilijat ry:n kesähuvila) pidettiin puheenjohtaja Mikko Aaltosen johdolla hallituksen aivoriihi, jossa suunniteltiin yhdistyksen tulevaa toimintaa ja pohdittiin syvällisiäkin asioita.
Aivoriihen aikana seuralaiset vierailivat Mustialan Kievarissa tutustuen Kuninkaankartanon Panimoon maistajaisten kera. Pyhäjärven rannalla ilta jatkui makkaraa paistaen, saunoen ja uiden.



25.7. Tulevaisuuden etkot Mikkelissä
Heinäkuun viimeisenä perjantaina vietettiin Mikkelissä ensimmäistä Tulevaisuuden etkot -tapahtumaa. Tapahtuma keräsi kokoon yli 40 eri alojen nuoria yrittäjiä sekä yrittäjähenkisiä inspiroitumaan ja oivaltamaan yhdessä.
Paikalle oli kutsuttu nuoria seuraavista etujärjestöistä: SKAL Itä-Suomi ry, SKAL Keski-Suomi ry, MTK Etelä-Savo ry, Etelä-Savon Yrittäjät ry, Etelä-Savon Kauppakamari sekä JC Kilta Etelä-Savo.
Iltapäivän infosta vastasi Mikkelin kehitysyhtiö Miksein Olli Marjalaakso, Happy Note Oy:n Raija Kallioinen johdatti keskusteluja hyvinvoinnista ja onnistumisista.
Ilta päättyi St Michel Summerfesteilla hyvää musiikkia kuunnellen.



9.8. SKAL Nuorten verkosto tapasi Power Truck Show’ssa
SKALin nuorten verkosto kokoontui Härmässä lauantain messupäivänä. Verkoston puheenjohtaja Kari Venäläinen toivotti osallistujat tervetulleeksi ja kertoi verkoston toiminnasta: verkostoituminen ympäri Suomen samanlaisessa elämäntilanteessa olevien nuorten kanssa on koettu arvokkaaksi.
Tervetulosanojen jälkeen päästiin Nuoria kuljetusalalle-hankettaan esitelleen projektipäällikkö Emilia Mikkosen johdolla kuulemaan kolmea yrittäjätarinaa.
Heistä kaksi, Välikangas Logistics Oy:n Sanna Heikkilä sekä Tero Ala-korpela Kuljetusliike Ala-korpela Oy:stä, ovat ottaneet hoitaakseen perheyrityksen, ja kolmas, Ville Mäkelä, ryhtyi yrittäjäksi muutama vuosi sitten.
Kaikkien puheenvuoroja yhdisti ammattiylpeys, ja niistä saatiin kattava kuva alan monipuolisuudesta ja kiinnostavuudesta: tyypillistä työviikkoa ei olekaan, ja yhdessä tekemisen hengellä selviää tiukemmistakin paikoista.
Tapaamisen lopuksi SKAL Pohjanmaan toimitusjohtaja Matti Koivisto kertoi SKALin ja sen jäsenyhdistysten tarjoamasta avusta ja tuesta, kuultiin IRIS Nordicin edustajan katsaus tallentavien ajoneuvokameroiden uusimmasta kehityksestä, ja lähdettiin tutustumaan Power Truck Show’n messualueen tarjontaan.



9.8. SKAL Pohjanmaa-Österbottenin paikallisyhdistykset Power Truck Show’ssa
SKAL Seinäjoen seutu ja SKAL Kokkolanseutu järjestivät perinteeksi muodostuneen lounastapaamisen Härmässä elokuun toisena viikonloppuna järjestetyn Power Truck Show’n yhteydessä. Väkeä ilmestyi paikalle paljon, ja jäsenten täyttämät pöydät olivat täynnä iloisia hymyjä ja mukavaa puheensorinaa.



13.-16-8. Pohjanmaan puuautoilijat Ruotsissa Mittia-messuilla
SKAL Metsä ry:n Pohjanmaan jaosto järjesti elokuun puolivälissä perinteisen reissun Ruotsin Ljusdalissa pidetyille Mittia-messuille. Joka toinen vuosi järjestettävät metsäkuljetusmessut ovat Pohjoismaiden suurimmat ja yksi jaoston vuoden suosituimmista tapahtumista: tänäkin vuonna se keräsi mukaan 30 alan autoilijaa.
Ohjelmassa oli messujen lisäksi vierailu Raumalla Kongsberg Maritime Finland Oy:llä, missä tutustuttiin thruster-vetolaitetuotantoon, sekä Hudiksvallissa Steambrew’n pienpanimolla. Matkan sponsoreiksi saatiin ERT Rakenne, Raskassarja, Kesla, Nordchain, Alucar ja Matec-Trailer, minkä lisäksi hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www.mmsaatio.fi.


15.8. Mamma Mia, mikä ilta Lahdessa!
SKAL Nastola ry järjesti jäsenistölleen elokuun puolivälissä unohtumattoman illan, kun jäsenyrittäjät puolisoineen suuntasivat Lahden Sibeliustaloon kuulemaan Abban suosikkikappaleita lauluyhtye Rajattoman & Lahti Sinfonian esittämänä.
Makoisat väliaikatarjoilut nautittiin Vesijärven rantamaisemia ihaillessa. Kiitos kaikille mukana olleille, ilta oli oikein onnistunut!



15.-16.8. SKAL-motoristit kokoontuivat Kalajoella
SKAL-motoristien kokoontumisajon järjesti tänä vuonna Kalajoen kuorma-autoilijoiden puheenjohtaja Juha Rahkola. Juusolanmäen aamiaismajoitukseen oli saapunut 18 henkilöä 15 moottoripyörällä eli mukaan oli saatu houkuteltua muutama "tarakkaharakkakin".
Tapaaminen alkoi perjantaina alkuillasta bussikiertoajelulla Kalajoen nähtävyyksiä katsellen. Loppuilta sujui ajoreissuja muistellessa grilliaterian siivittämänä.
Lauantain ajoreitillä tehtiin kauppoja Urjalanlinnan rompetorilla, ihmeteltiin Maliskylän Crazylandia ja tutustuttiin Vuoden 2023 SKAL Kuljetusyrityksen eli Korsu Oy:n automuseoon Raahessa.
Ilta päätettiin saunoen ja päivän kokemuksia vertaillen, minkä jälkeen seuraavana aamuna kotimatkalleen ympäri Suomea suuntasi joukko tyytyväisiä motoristeja.



_________________________________
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:
Power Truck Show 2025 oli yleisömenestys