St1 uudistaa asemaverkostonsa – siirtyminen yhden brändin strategiaan on käynnistynyt 

Energiayhtiö St1 uudistaa asemaverkostonsa ja siirtyy yhden brändin strategiaan. Tämä tarkoittaa, että nykyiset Shell-huoltoasemat Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa saavat St1:n tunnusvärit.

SKAL_Energiayhtiö St1 uudistaa asemaverkostonsa ja siirtyy yhden brändin strategiaan

Uudistus koskee noin 170 Shell-huoltoasemaa Suomessa ja yhteensä noin 630 huoltoasemaa Pohjoismaissa. Muutostyöt alkoivat huhtikuussa 2025 ja etenevät samanaikaisesti kaikissa kolmessa maassa. 

Muutoksen jälkeen St1:llä on laaja pohjoismainen vähittäismyyntiverkosto, joka käsittää noin 1 250 St1- ja Shell-brändättyä huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sisältäen kasvavan määrän kaasunjakeluasemia ja sähköautojen latauspisteitä. Verkostoon kuuluu asemia, joilla on polttoaineiden jakelun ja sähköautojen latauspisteiden ohella myymälöitä, ravintoloita ja autopesuloita. Uusiutuvat polttonesteet ovat tärkeä osa St1:n premium-polttonesteiden tarjontaa. 

- Johdonmukainen oman brändimme ja sen tarjonnan kehittäminen auttavat meitä pysymään entistäkin kilpailukykyisempinä ja tehokkaampina haastavassa markkinatilanteessa ja saavutamme sen kaksinkertaistamalla St1-brändin näkyvyyden markkinoilla. Pohjoismainen asemaverkostomme on vahvuutemme vähittäiskaupassa ja vahva kanava tuoda asiakkaillemme yhä enemmän uusiutuvan energian tuotteita sekä muita uusia palveluita. Lisäksi yhden brändin strategia tukee tavoitteitamme omalla energiatransition tiekartallamme. Tällä tiekartalla olemme luoneet vahvan yhteyden visiostamme - olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä - lyhyen ja keskipitkän aikavälin strategisiin painopistealueisiimme ja suunnitelmiimme tuleville vuosille, sanoo St1 Oy:n myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen. 

Palvelut säilyvät ennallaan 

Vaikka asemien ilme muuttuu, asiakkaat voivat jatkossakin nauttia tutuista palveluista, kuten HelmiSimpukoista löytyvistä rahtarisaunoista. Myös huoltoasemat pysyvät avoinna uudistusprosessin aikana, lukuun ottamatta lyhyttä, noin 1–2 tunnin mittaista myyntikatkoa järjestelmäpäivitysten yhteydessä. 

Uudistunut St1 Business -kortti tukee yrittäjiä  

Uudelleenbrändäyksen yhteydessä St1 tuo markkinoille päivitetyn St1 Business -kortin, joka tarjoaa yritysasiakkaille entistä turvallisemman ja kätevämmän maksuvälineen. Kortilla voi maksaa kaikissa St1-asemilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sekä Euroopassa Shell-verkostossa. 

- Yrittäjien aika on arvokasta, ja haluamme helpottaa heidän arkeaan tarjoamalla kattavan palvelukokonaisuuden. St1 Business -kortti yhdistettynä digitaalisiin ratkaisuihimme antaa yrittäjille mahdollisuuden hallita polttoainekulujaan tehokkaasti, kertoo St1 Oy:n Head of Sales Mikko Reinekari. 

Yrittäjille uudistus merkitsee entistä parempia ja kattavampia palveluita sekä helpompaa asiointia. 

Korttiin liittyvä Omat Sivut -portaali mahdollistaa yrityksille ostojen hallinnan, kulujen seurannan sekä korttiasetusten muokkaamisen. St1 kehittää jatkuvasti uusia energiaratkaisuja ja palveluja, kuten uusiutuvaa HVO-dieseliä, nesteytettyä biokaasua ja raskaalle liikenteelle soveltuvaa sähkölatausratkaisua. 

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

St1 Business -kortti on yrittäjän avain ajansäästöön ja kestävään tulevaisuuteen

SKAL ja St1 yhteistyössä

AdBlue-ongelmien käsittely EU:ssa nytkähti eteenpäin