Vastuulliset ADR-kuljetukset keräsi seminaarisalin täyteen Tampereella

SKALin ADR- ja energiaseminaarin teemana tänä vuonna oli vastuulliset ADR-kuljetukset. Seminaarissa kuultiin mm. ajankohtaista säädösasiaa, valvovan viranomaisen terveiset alalle sekä autojen lähipäästöjen vähentämisen merkityksestä. Seminaari päättyi SKALin puheenjohtaja Jari Välikankaan yhteenvetoon: kuljetusala on vastuullinen toimiala.

Seminaarin avasi Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki. Erityisen mielenkiinnon kohteena oli tilapäiseen säilytykseen liittyvien vaatimuksien soveltaminen vaarallisten aineiden kuljetuksissa. Seminaariyleisö pääsi evästämään pääjohtajaa esimerkeillä haasteista, joihin liian tiukka lain tulkinta tilapäisessä säilytyksessä voi johtaa. Jos tuoreessa Traficomin soveltamisohjeessa on epäselvyyttä ja muutostarvetta, niin ohjeistusta muutetaan, lupasi pääjohtaja Saarimäki.

AbBlue-järjestelmien toiminnasta kertoivat sekä AdBlue-liuoksen valmistaja että autovalmistajan edustaja. Juha Sarlund Yara Suomi Oy:stäkertoi esityksessään pysäyttävän faktan: Ilmansaasteet aiheuttavat maailmassa arviolta 6,7 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Tämä on se perussyy, minkä vuoksi myös dieselmoottorin haitallisia lähipäästöjä pitää vähentää. Mika Jukkara Scania Suomi Oy:stä kertoi, miten teknisellä kehityksellä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kuorma-auton dieselmoottorin lähipäästöt on saatu painettua erittäin alhaisiksi. Lue lehden sivulta 22 vinkkejä siihen, millä eri keinoilla voi vähentää riskejä AdBlue-järjestelmän talviaikaisille ongelmille.

Seminaarissa akateemisen näkökulman vastuullisuuteen toi Turun yliopiston apulaisprofessori Tomi Solakivi. Solakiven esittelemien tutkimusten mukaan vastuullisuutta korostavien yritysten kasvu on ollut nopeampaa kuin muiden yritysten. Tällä hetkellä vielä sääntelyllä on merkittävä rooli vastuullisuuden edistämisessä, mutta asiakkaiden käyttäytyminen on myös vähitellen muuttumassa. Ristiriita maksuhalukkuuden ja kestävyyden välillä ei kuitenkaan ainakaan lyhyellä aikavälillä ole poistumassa.

Seminaariin päätteeksi SKAL suoritealat antoi Kultainen pisara -tunnustuspalkinnon pitkästä ja ansiokkaasta työstä maamme ammattimaisen kuorma-autoliikenteen hyväksi. Tunnuspalkinnon sai 42 vuoden työuran Nesteellä tehnyt logistiikkapäällikkö Henry Ojaniemi.