Äänetön kulkuri

Yhtenä harvoista eurooppalaisista raskaan kaluston valmistajista Renault pystyy tarjoamaan riittävän kattauksen täyssähköisiä vaihtoehtoja, tonniluokan pakettiautoista rekanveturiin.

Saimme tilaisuuden kokeilla heti tuoreeltaan puoliperäyhdistelmää, jonka veturina on kaksiakselinen täyssähköinen vetoauto. Sähkönsinisellä makuuohjaamolla varustettu T-sarjan E-Tech veturi kulki mainiosti kesäisellä kolmostiellä. Kuten emoyhtiön, Volvon valmistamassa veturissa, voimansiirtolinjaan kuuluu automatisoitu vaihteisto. Valmistajan mukaan hyöty verrattuna akselimoottoreihin tulee liikkeellelähtökyvystä jyrkissä nousuissa.

Kuudella 90 kW NCM-akkupaketilla sekä 666 hevosvoimaisella moottorilla varustettu veturi liikkuu vaivattomasti ja mukavan hiljaisesti. Voimansiirto mahdollistaa alamäessä rullaamisen, joka on vaivaton tapa lisätä toimintamatkaa, jota valmistaja lupaa olevan reilut 300 km. Tunnin 250 kW. lisälatauksella päästään noin viidensadan kilometrin toimintamatkaan.

Ohjaamo on tuttua Renaultia, uudistettu ohjauspyörä sopii hyvin käteen, digitaalisen kojetaulun ominaisuuksiin tutustuminen vie hetken tottua. Pikaisen kokeilun myötä voin suositella lämpimästi Renaultin vuodetta, harvassa hotellissa on yhtä laadukas peti. Uuden ”älykkään” suuntavilkun toiminnan opiskeluun menee hetki aikaa ennen kuin sen logiikan ymmärtää.

Uuden sähköveturin omistamiseen johtava polku on mietitty tarkoin. Tätä varten Renault on kehittänyt Range Simulator-työkalun. Tämän avulla käydään läpi asiakaan tarpeet ja yhdistettään ne niin, että mahdollistetaan auton häiriötön liikkuminen sillä alueella, johon se on tarkoitettu. Lisäksi Optifleet Mission-palvelun avulla voidaan suunnitella ajoneuvon paras reitti ottaen huomioon kuorman, energiamäärän sekä tieprofiilit.

Lisäturvaa tuo Serenity-paketti, jonka avulla voidaan optimoida akkupaketeista saatava hyöty sopimuksen voimassaolon ajan. Tämä poistaa kuljetusyrittäjältä riskit, jotka liittyvät arvokkaaseen akkupakettiin.

Uusi Renault E-Tech T edustaa nykyaikaista, vähäpäästöistä kuljetuskalustoa. Sen hankintahinta on korkea mutta riippuen lataussähkön hinnasta, energia kustannukset ovat matalia, joten jossain vaiheessa omistajuutta kallis hankintahinta voi kompensoitua edullisten käyttökustannusten ansiosta, latausverkosto laajenee nopeasti, joten täyssähköveturi voi olla kilpailukykyinen vaihtoehto kaupunkien välisissä kuljetuksissa.

Plussaa

  • Voimansiirtolinja
  • Ohjaamon järjestelyt
  • Valmistajan tarjoamat palvelut

Miinusta

  • Suuntavilkun käyttäminen varauksin
  • Herkkä kaistavahti

Renault E-Tech T 4x2

Moottori: Sähkökäyttöinen 666 Hv.

Vaihteisto: Optidriver, Automatisoitu

Akseliväli: 3900 mm.

Myynti: Volvo-Truck Center