Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi liikenteen ja logistiikan tietosääntelyn päivityksestä

Lausuntopyyntö VN/27663/2023

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esi-tykseksi liikenteen ja logistiikan tietosääntelyn päivityksestä (data-avaruus osa 1). Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on tutustunut luonnokseen ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

Tausta ja tavoitteet

Esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi lakia liikenteen palveluista. Kuljetusten ja logistiikan kannalta esitys koskee kahta asiaa:

1. Esityksellä täydennettäisiin ja täsmennettäisiin vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta ja direktiivin 2014/94/EU kumoamisesta annetun asetuksen 20 artiklan säännöksiä. Liikenne- ja viestintävirasto nimettäisiin tunnisterekisteriorganisaatioksi ja Väylävirasto lataus- ja tankkausinfrastruktuuria koskevien tietojen osalta vastaamaan kansallisesta yhteyspisteestä. Liikenne- ja viestintävi-rasto ja Väylävirasto voisivat hankkia kyseisiä tehtäviä koskevat tietopalvelut Lii-kenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä. Kyse olisi uusista viranomaistehtävistä.

2. Ehdotuksen mukaan Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi sähköisiä kuljetustietoja koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen vaatimasta sähköisten kuljetustietojen tiedonvaihdon kansallisesta yhteyspisteestä. Ehdotuksella mahdollistettaisiin Liikenne- ja viestintäviraston vastuulla olevan tietojärjestelmän hankkiminen Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:lta. Kyse olisi uudesta viranomaistehtävästä.

Yleistä

Kuljetuksia ja logistiikkaa koskevat kaksi esitystä ovat EU lainsäädännön edellyttämiä toimia kansallisen lainsäädännön muuttamiseksi. Kumpikin esitys on tar-peen ja perusteltu. Jakeluinfra-asetuksella edistetään vaihtoehtoisten käyttövoimien käyttöönottoa. Sähköisiä kuljetustietoja koskeva asetus edistää logistiikan ja kuljetusten digitalisoitumista.

Jakeluinfra-asetus

Tunnisterekisteriorganisaatio ja yksilölliset tunnisteet

Esitysluonnoksessa jäsenvaltion nimittämäksi tunnisterekisteriorganisaatioksi ehdotetaan Liikenne- ja viestintävirastoa, joka voisi hankkia tunnisterekisteriorganisaation tehtävät ja siihen liittyvän tietopalvelun kokonaisuudessaan Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä. Kuten luonnoksessa todetaan, alkuvaiheessa voisi resurssien näkökulmasta olla perusteltua, että Liikenne- ja viestintävirasto tuottaa palvelun itse.

Markkinan ollessa vasta kehittymässä, toimijoiden määrä on vielä rajallinen ja myös liikenteen tietoekosysteemi ja datan laajempi hyödyntäminen vielä kehittymässä. Sen vuoksi tunnisterekisteriorganisaation tehtävä ainakin alkuvaiheessa vaikuttaa suhteellisen pieneltä kokonaisuudelta. Jatkossa, kun liikenteen tietoekosysteemi kehittyy, olisi tarkoituksenmukaista hankkia tehtävä ja sitä koskeva tietopalvelu Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä.

SKAL katsoo, että Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on luonteva viranomainen tunnisterekisteriorganisaatioksi. Samoin kannatamme lähestymistapaa, jossa Liikenne- ja viestintävirasto tuottaa palvelun alkuvaiheessa itse.

Yleisesti saatavilla olevia lataus- ja tankkauspisteitä koskevat tiedot

Vaihtoehtoisten polttoaineiden yleisesti saatavilla olevien lataus- ja tankkauspisteiden ylläpitäjien tai, näiden välisten järjestelyjen mukaisesti, kyseisten pisteiden omistajien on jakeluinfra-asetuksen 20 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti varmistettava, että niiden ylläpitämästä vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurista tai niiden tarjoamista tai ulkoistamista, tällaiseen infrastruktuuriin erottamattomasti liittyvistä palveluista on saatavilla staattista ja dynaamista dataa maksutta. Tiedot on oltava saatavissa kansallisen yhteyspisteen kautta viimeistään 14.4.2025. Komissiolle on asetuksessa annettu toimivalta antaa delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä koskien kansalliseen yhteyspisteeseen toimitettavia tietoja ja niitä koskevia teknisiä vaatimuksia sekä koneluettavia raja-pinnoista.

Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi liikennepalvelulakiin viittaus 20 artiklassa tarkoitettuihin velvoitteisiin. Tiedon toimittamista koskevien velvoitteiden sisältöä ei laajennettaisi kansallisella sääntelyllä.

SKAL näkee ehdotetut tiedot tarpeellisiksi ja riittäviksi. Niillä voidaan edistää vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistymistä.

Kansallinen yhteyspiste

Esityksessä ehdotetaan, että Väylävirasto vastaisi jakeluinfra-asetuksen 20 artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta kansallisesta yhteyspisteestä. Väylävirasto voisi hankkia tietopalvelun Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä.

Jäsenvaltion on varmistettava asetuksessa tarkoitettujen tietojen saatavuus kan-sallisesta yhteyspisteestä viimeistään 31.12.2024. Kansallisella yhteyspisteellä tarkoitetaan jakeluinfra-asetuksessa tosiaikaisia liikennetietopalveluja koskevan asetuksen (EU) 2022/670 mukaista kansallista yhteyspistettä. Väyläviraston tulisi siten huolehtia 20 artiklassa ja komission delegoiduissa säädöksissä tarkoitettujen kansallista yhteyspistettä koskevien tehtävien hoitamisesta siten, että palvelu on käytössä viimeistään 31.12.2024. Väylävirasto voisi hankkia tietopalvelun Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä. Kansallisen yhteyspisteen tuottamisen ei ole edellytetty olevan viranomaisen tehtävä, vaan yhteyspiste voidaan toteuttaa eri muodoissa.

Asetuksen 20 artiklan 5 kohdan mukaisesti komissio perustaa viimeistään 31.12.2026 yhteisen eurooppalaisen yhteyspisteen.

SKAL näkee, että kansallinen yhteyspiste on hyvä olla viranomainen ja Väylävirasto on siihen sopiva organisaatio. Väylävirasto vastaa jo Digiroad-palvelusta ja Digitraffic on puolestaan Fintrafficin Oy:n palvelu. Väylävirasto hankkii jo nykyisellään reaaliaikaisia liikennetietopalveluja koskevan asetuksen mukaisia tietolajeja Fintraffic Oy:ltä.

Sähköisiä kuljetustietoja koskeva asetus

Ehdotetut muutokset johtuvat sähköisiä kuljetustietoja koskevan asetuksen toimeenpanosta. Esityksessä ehdotetaan, että Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi asetuksen vaatimasta sähköisten kuljetustietojen tiedonvaihdon kansallisesta yhteyspisteestä. Virasto voisi järjestää tiedonvaihtojärjestelmän itse tai hankkia palvelun Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:lta.

Sähköisiä kuljetustietoja koskeva asetus koskee kaikkia liikennemuotoja. Sähköisiä kuljetustietoja koskevan asetuksen mukaisesti EU-maiden viranomaisten pitää pystyä vastaanottamaan ja käsittelemään rahtiasiakirjoja sähköisessä
muodossa vuonna 2027. Hanketta toteutetaan verkostomaisena yhteistyönä viranomaisten ja sidosryhmien kanssa.

Asiaa eli eFTI-asetusta on käsitelty LVM:n Logistiikan digitalisaation foorumissa, johon SKAL on osallistunut.

Logistiikan digitalisaatiota ja siihen liittyviä näkökulmia SKAL käsittelee tuoreessa raportissaan,
Raportissa on käsitelty myös eFTI-asetusta. SKAL katsoo, että esitettävä ratkaisu on kannatettava ja vastaa tarkoitusta.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Anssi Kujala            Pekka Aaltonen
toimitusjohtaja       logistiikkajohtaja

Lisätietoja

Anssi Kujala

Toimitusjohtaja

+358 9 478 999+358 400 567 925

anssi.kujala@skal.fi

Pekka Aaltonen

Logistiikkajohtaja

+358 50 349 2259

pekka.aaltonen@skal.fi