Eteläsuomalaiset koolla Kuutiossa

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 16.3.2024 Helsingissä.

Kokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Timo Immosen Nurmijärveltä ja varapuheenjohtajaksi Marko Järvimäen Tuusulasta. Yhdistyksen puheenjohtajana edelliset 6 vuotta toiminut Jan Ingman ei hakenut enää jatkokautta.

Kokouksen aluksi luovutettiin Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Leijonan ansioristi Jukka Peltolalle, Sipoosta. Kokousvieraina olivat Scania Suomi Oy:n myyntijohtaja Frej Svartsjö, aluejohtaja Tommi Salminen sekä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n viestintäjohtaja Heini Polamo. Vuosikokoukselle esittäytyivät tulevan kesän liittokokouksessa SKAL ry:n puheenjohtajaksi ehdolla olevat Jari Välikangas ja Harri Sandell.

Ennen varsinaista kokousta SKALin viestintäjohtaja Polamo piti noin tunnin mittaisen katsauksen SKALin uudistuvasta strategiasta.

Kaikkiaan kokouspäivään osallistui 44 henkilöä. Lämmin kiitos kaikille paikalle saapuneille! Kokouksen järjestelyt mahdollistivat yhteistyökumppanimme Scania Suomi, OP Vakuutus ja ST1.

Kuvassa oikealla juuri valittu yhdistyksen uusi varapuheenjohtaja Marko Järvimäki Tuusulasta, keskellä hetkeä aiemmin kokouksen valitsema uusi puheenjohtaja Timo Immonen Nurmijärveltä ja vasemmalla väistyvä puheenjohtaja Jan Ingman Sipoosta.

HELSINGIN SEUDUN KULJETUSYRITTÄJÄT RY:N VUOSIKOKOUS

oplus_1048576

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin tiistai-iltana 26.3.2024 Kuljetuskuutiossa Helsingissä. Kokousvieraaksi saapunut SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala toi kokoukselle kattojärjestön terveiset. Ajankohtaiskatsauksessaan hän käsitteli mm. huoltovarmuuskysymyksiä sekä kokouksen aikaan käynnissä olleiden lakkojen vaikutuksista niin polttoaineen saatavuuteen kuin laajemminkin muuhun toimialan toimintaympäristöön. Lisäksi toimitusjohtaja Kujala käsitteli SKALin uudistuvaa strategiaa, poimien sieltä keskeisiä kohtia paikalla olleiden pohdittavaksi.

Yhdistyksen vuosikokous oli keskusteleva ja päätöksissään yksimielinen. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat sekä keskusteltiin vilkkaasti tulevan liittokokouksen asialistalla olevista asioista ja siellä tehtävistä henkilövalinnoista. Vuosikokous päätökset syntyivät ilman äänestyksiä. Kokous valitsi yksimielisesti Seppo Laurilan Helsingistä jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Samoin kokous oli yksimielinen päätöksessään valita nykyinen hallitus jatkamaan tehtävässään.

Yhdistyksen hallitus 2024: puheenjohtaja Seppo Laurila, varapuheenjohtaja Kalle Karttunen, hallituksen jäsenet: Jari Silvola, Markku Tuppuri, Henri Turunen, Pauli Lehto, Roope Hakala ja Janne Ohvo.

Kokousiltaan osallistui 18 jäsenyrittäjää.