SKAL: Kuljetusyrityksissä odotettavissa omistajanvaihdoksia, yritystoimintaa jatketaan valtaosin perhepiirissä 

Omistajanvaihdokset toteutuvat kuljetusyrityksissä muita yrityksiä useammin perhepiirissä, käy ilmi SKALin kuljetusbarometristä. Omistajanvaihdosta suunnittelevista kuljetusyrityksistä 40 prosenttia on tekemässä siirtoa perhepiirissä, kun kaikissa yrityksissä vain 20 prosenttia tekee sukupolvenvaihdoksen. SKAL toivoo omistajanvaihdoksiin kannustimia. 

SKAL Kuljetusbarometri selvitti kuljetusyrittäjien suunnitelmia seuraavan kolmen vuoden aikana. Suurin osa (65 prosenttia) vastaajista aikoo jatkaa yrittäjänä tai yrityksen omistajana myös lähitulevaisuudessa.15 prosenttia vastanneista aikoo vähentää omistajaosuuttaan yrityksissä. 17 prosenttia aikoo lopettaa yrittäjänä toimimisen kokonaan.      

– On todella hyvä, että perheyrityksissä on motivaatiota jatkaa, mutta huolestuttavan moni on myös lopettamassa toimintaansa. Tiedämme taustalla olevan esimerkiksi kannattavuussyitä, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. 

Kuljetusbarometrin mukaan kuljetusyritys päätyy harvoin perheen ulkopuoliselle omistajalle. Omistajanvaihdosta suunnittelevista 40 prosenttia on tekemässä siirtoa perhepiirissä. Vain kuusi prosenttia on myymässä yrityksensä perheen ulkopuolelle, kun vuoden 2021 valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin mukaan kaikissa yrityksissä yli 40 prosenttia aikoo myydä ulkopuoliselle.  

– Kuljetusala poikkeaa yritysten yleisestä suunnasta, jossa yrityksen myynti ulkopuoliselle on sukupolvenvaihdoksia suositumpaa. Kuljetusyritykset ovat tyypillisesti perheyrityksiä ja omistajanvaihdos merkitsee barometrin perusteella useimmiten sukupolvenvaihdosta. Aina ei jatkajaa kuitenkaan löydy perhepiiristä, Kujala sanoo.    

Verokannustimia omistajanvaihdoksiin 

SKAL kaipaa omistajanvaihdoksiin kannustimia. Hyviä keinoja ovat muun muassa sukupolvenvaihdoksia kannustava perintö- ja lahjaverotus sekä verohelpotukset myös silloin, kun yritys myydään työntekijöille.  

– Kuljetusala on myös pääomavaltainen, jolloin hyvä keino olisi perustaa sijoitusrahasto tukemaan pienten yritysten omistajanvaihdoksia, Kujala sanoo. 

Kaikkien yritysten aikeet vuoden 2021 valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin perusteella:  

Suomen yrityskanta on pienyritysvaltainen. Suomessa oli vuonna 2019 yhteensä runsaat 290 000 yritystä (pl. alkutuotanto) ja näistä yksinyrittäjien määrä oli 180 000. Työnantajayrityksiä Suomessa on noin 87 000. Suomessa on noin 74 000 yrittäjää, jotka ovat täyttäneet 55 vuotta.

SKAL tekee kolme kertaa vuodessa kuljetusbarometrin, jolla mitataan jäsenyritysten näkemyksiä kuljetusmarkkinoista. Kuljetusbarometriin vastasi 603 kuljetusyrittäjää. Sähköinen kysely toteutettiin noin 4 100 jäsenyrittäjälle 26.8-8.9.2022.

Lisätietoja:

Lisätietoja

Anssi Kujala

Toimitusjohtaja

+358 9 478 999+358 400 567 925

anssi.kujala@skal.fi