Vt 4 Kiiminkijoen ylittävän Allikon sillan leventämistöiden johdosta liikenne on kulkenut marraskuusta lähtien varasillalla. Varasilta puretaan ennen kevättulvaa ja liikenne siirretään uuden sillan itäpuoliskolle keskiviikkona 7.4. Käytössä on yksi kaista molempiin suuntiin ja alennetut nopeusrajoitukset, kuten tälläkin hetkellä.
– Varasillan purkutyöt kestävät parisen viikkoa. Ennen purkutöiden aloitusta liikenne ohjataan uudelle sillalle, joka otetaan käyttöön väliaikaisella pinnoitteella. Uuden sillan eristys ja päällystäminen tehdään kahdessa vaiheessa eli toinen puoli kerrallaan. Ensimmäisenä tehdään sillan länsipuolen pintarakenteet valmiiksi, kertoo Destia Oy:n projektijohtaja Risto Lippo.
Länsipuoliskon eristys- ja päällystystyöt valmistuvat toukokuun puolivälin aikoihin. Tämän jälkeen käynnistyy itäpuolen viimeistely, jolloin liikenne ohjataan vuorostaan valmiille länsipuoliskolle. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu heinäkuussa.
– Varasillan purkamisella saadaan mahdollisen ison tulvan aiheuttamien ongelmien riski poistettua. Liikenteen ohjaaminen uuden sillan kannelle tuo sillan viimeistelytöihin vaiheistusta, mutta se on joka tapauksessa viime syksyllä käytössä olleeseen pidempään kiertotiehen verrattuna liikenteelle ja varsinkin alueen asukkaille pienempi häiriö, Väyläviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä taustoittaa tilannetta.
Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkko- ja Facebook-sivuilta:
http://www.vayla.fi/vt4oulu-kemi
https://www.facebook.com/vt4oulukemi/
Lisätietoja:Jukka PäkkiläProjektipäällikkö, VäylävirastoPuh. 029 534 3755etunimi.sukunimi@vayla.fi
Risto LippoProjektijohtaja, Destia Oy (Vt 4 Kiiminkijoen ylittävän sillan leventäminen)Puh. 040 5836128etunimi.sukunimi@destia.fi
Vt 4 on yksi Suomen valtaväylistä ja sen parantaminen välillä Oulu-Kemi sisältää työkohteita Kempeleessä, Oulussa, Iissä ja Simossa. Hankkeen toimenpiteillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta. Hankkeen kustannusarvio on 173 Meur, josta kuntien osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Työt ajoittuvat vuosille 2017–2021.
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.