Euroopan komissio julkisti 23.3. väliaikaisen kriisikehyksen valtiontukisääntöihin Venäjän käynnistämän sodan vuoksi. Se ei tue riittävästi kuljetusyrityksiä, jotka kärsivät kohonneiden polttoainekustannusten vuoksi, arvioi kansainvälinen maantieliikenteen kattojärjestö IRU.
”IRU suhtautuu myönteisesti väliaikaisiin toimenpiteisiin, joilla tuetaan taloudellista toimintaa ja työpaikkoja kaikkialla EU:ssa, mutta ne eivät ole riittäviä”, sanoi Raluca Marian, IRU:n EU:n edunvalvontajohtaja. ”Valtiontukien poikkeukset ovat rajallisia, ne eivät kohdistu liikenteeseen, eikä polttoaineiden hintojen nousua edes mainita. Tukisuunnitelma edellyttää erityistoimenpiteitä, joilla tuetaan tieliikenteen harjoittajia, jotka kamppailevat hallitsemattomien polttoainehintojen kanssa ja kohtaavat kassavirtahaasteen.
Polttoaineiden hinnat EU-alueella ovat nousseet jopa 80 prosenttia tammikuusta 2021 lähtien, ja yli 25 prosenttia pelkästään viimeisen kuukauden aikana. Polttoaine muodostaa 30 prosenttia kaupallisen tieliikenteen harjoittajan kustannuksista, mutta kustannusten nousun siirtäminen asiakkaille on usein mahdotonta.
Pienillä marginaaleilla ja rajoittavilla kaupallisilla ehdoilla monet EU:n miljoonasta maantiekuljetusyrityksestä ovat taloudellisen romahduksen partaalla, erityisesti pienet, alle kymmenen ajoneuvon yritykset, joita on 80 prosenttia kuljetusyrityksistä.
”Ilman julkista tukea monet tieliikenneyritykset menevät konkurssiin tulevina viikkoina ja kuukausina, mikä luo merkittäviä aukkoja EU:n toimitusketjuihin ja liikenneverkostoihin”, Raluca Marian lisäsi.
Komission tukisuunnitelmassa tunnustetaan, että korkeat energian hinnat, toimitusketjun häiriöt ja lisääntynyt epävarmuus ovat vaikuttaneet avainaloihin, mukaan lukien liikenne ja matkailu, jotka myös ovat kärsineet pandemiasta. Maksuvaikeuksissa olevia yrityksiä sallitaan tuettavan korkotuetuilla lainoilla 400 000 euroon asti yritystä kohden. Toisin kuin muut alat, kuten valmistus, liikennealaa ei kuitenkaan mainita komission suunnitelmassa, vaikka se on peruspilari, joka mahdollistaa kaikkien muiden alojen toiminnan. Vaikka se käsittelee maakaasun ja sähkön hintojen voimakasta nousua, se ei myöskään koske polttoaineiden hintoja.
”EU:n jäsenvaltioiden on otettava käyttöön toimia, jotka estävät merkittävän osan niiden kaupallisesta tieliikennesektorista romahtamisen sekä siitä aiheutuvat haitat niiden yhteisöille ja talouksille”, Raluca Marian totesi. ”EU:n väliaikaisen valtiontuen kriisikehyksen on mahdollistettava tämä.”
IRU on maailman maantiekuljetusorganisaatio, joka auttaa yhdistämään yhteiskuntia turvallisen, tehokkaan ja vihreän liikkuvuuden ja logistiikan avulla. Yli 3,5 miljoonan maantie- ja multimodaaliliikennepalveluja kaikilla globaaleilla alueilla tarjoavan yrityksen äänenä IRU auttaa pitämään maailman liikkeessä. iru.org
SKAL on IRU:n jäsenjärjestö.
Lisätietoa/ IRU lehdistösuhteet:
John Kidd, john.kidd@iru.org; puhelin +41 79 386 9544 (englanniksi)
Lisätietoa/ SKAL:
Ari Herrala, edunvalvontajohtaja, ari.herrala@skal.fi, +358 9 4789 9400