Kunta- ja aluevaalit pidetään 13. huhtikuuta. Mitä enemmän yrittäjiämme on päättämässä kuntien ja maakuntien asioista, sitä fiksumpia päätöksiä syntyy liittyen esimerkiksi tieverkkoon, jakeluinfraan, maankäyttöön ja yrittämisen edellytyksiin. Kannattaa lähteä ehdokkaaksi! Ehdokashakemukset on jätettävä aluevaalilautakunnalle ja keskusvaalilautakunnalle viimeistään 4. maaliskuuta.
SKAL kerää verkkosivuilleen tietoja jäsenyritysten edustajista, jotka ovat ehdolla vaaleissa. Lähetä osoitteeseen viestinta@skal.fi seuraavat tiedot:
SKAL Liikenne 12-suunnitelmasta: Miljardi lisää tiestölle, liikennejärjestelmäsuunnitelma on myös ammattilaisten työturvallisuussuunnitelma
Tiestön kehittämisen kannalta hallituskauden tärkeimpiä päätöksiä on liikennejärjestelmäsuunnitelma. Esitämme miljardin lisäystä tiestön rahoitukseen. Pidämme tärkeänä, että Suomen kilpailukyvyn säilyttämiseksi suunnitelmassa otetaan huomioon yritysvaikutukset kuljetus- ja logistiikkatoimialalle aiempaa vahvemmin. Kustannusvaikutukset kuljetusalalle kertautuvat moninkertaisina monelle muulle alalle.
– Monelle toimialalle tiestö on työpaikka, joka on pidettävä kunnossa. Liikennejärjestelmäsuunnitelma on myös kuljetusalan ammattilaisten työturvallisuussuunnitelma, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Kuljetusbarometrin 1/2025 mukaan aiempien vuosien sukelluksesta ollaan nousemassa ylöspäin, mutta kannattavuus kuljetusyrityksissä on edelleen heikkoa. Alkuvuoden ennusteet investoinneille ja henkilöstön määrälle ovat talousennusteita positiivisemmat.
Kuljetusbarometrin 1/2025 mukaan kuljetusyritysten investointiaikeet ovat kasvussa. Seuraavan neljän kuukauden aikana investointeja on tekemässä 30 prosenttia vastanneista. Lähes 90 prosenttia autoinvestoinneista kohdistuu dieselkalustoon.
SKAL hallituksen ja johtoryhmän väen terveiset Brysselistä
SKALin hallituksen ja johtoryhmän väkeä vieraili viime viikolla Brysselissä. Ohjelmassa oli mm. vierailu Euroopan parlamentissa sekä tapamiset europarlamentaarikko Merja Kyllösen, Suomen pysyvän EU-edustuston Maija Mansikkaniemen ja Energiateollisuuden Brysselin johdon kanssa.
Mikä on ajankohtaista EU:ssa juuri nyt? SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala haastatteli Merja Kyllöstä. Katso video.
Näin vaikutimme: Ammattidiesel takaisin hallituksen agendalle
Vuonna 2023 hallitusohjelman suurin pettymys oli ammattidieselin jääminen sen ulkopuolelle, vaikka lähes kaikki puolueet kannattivat sitä SKALin kyselyissä ennen vaaleja. SKAL valmistautui hallituksen huhtikuiseen kehysriihen toimittamalla materiaalia päättäjille hyvissä ajoin. Hallitus palautti ammattidieselin asialistalle kehysriihessä ja linjasi, että raskaan liikenteen ammattidiesel
otetaan käyttöön, kun EU:n uusi polttoaineen jakelijoiden päästökauppa tulee voimaan vuonna 2027. Tämä on täsmälleen se linjaus, jota SKAL on esittänyt ohjelmissaan: Kun päästökauppa otetaan käyttöön jo 2027 eikä myöhennetysti vuonna 2031, tulee siitä syntyvät lisäkustannukset kompensoida ammattiliikenteelle. Kyseessä on logistisen kilpailukykymme kannalta tärkeä ja välttämätön keino estää päästökaupan tuoma polttoaineen hinnan nousu raskaassa liikenteessä.
SKALin liittokokous vahvisti uuden strategian kesäkuussa Tahkolla. Kuljetusyritysten liiketoimintaosaamisen vahvistaminen on yksi SKALin strategian painopisteistä. Mitä siihen kuuluu ja mitä työkaluja SKAL tarjoaa jäsenilleen? SKAL-studiossa aiheesta keskustelevat toimitusjohtaja Anssi Kujala ja johtaja Petri Murto.
Joko testasit SKALkulaattoria?
SKALkulaattori on helppokäyttöisen työkalu, jonka avulla voit tehdä kätevästi vertailulaskelmia eri käyttövoimien välillä. SKALkulaattori sisältyy SKALin jäsenmaksuun.
Pääset työkaluun jäsennetin tunnuksillasi. Käyttäjätunnuksesi on jäsennumerosi. Muistathan rekisteröityä jäsennetin käyttäjäksi ensimmäisellä kerralla. Jos tunnusten kanssa on ongelmia, olethan yhteydessä: viestinta@skal.fi.
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ovat saavuttaneet neuvottelutulokset uusiksi kuorma-autoalan, linja-autohenkilökunnan, huoltokorjaamoiden, terminaalitoiminnan, säiliöauto- ja öljytuotealan sekä linja-autoasemien työehtosopimuksiksi. Neuvottelutulosten voimaantuleminen edellyttää vielä liittojen hallintojen hyväksyntää.
Maailman tieliikennejärjestö IRU:n teknisten asioiden komissio CIT kokoontui tällä viikolla Brysselissä. CIT:n kokouksessa SKALia edusti johtaja Petri Murto. Kokouksessa käsiteltiin mm. tuleviin ajoneuvosäädöksiin vaikuttavien YK:n alaisten säädösten tilannetta. Petri Murto esitteli eurooppalaisille kollegoilleen SKALin konfiguraattoriperhettä. Käsittelyssä olivat myös ongelmat dieselpolttoaineen laadussa eräissä EU-maissa sekä IRU:n kannan muodostaminen kuljettajaa avustavien järjestelmien vaatimuksiin.
Kokouksessa valittiin CIT-ryhmälle uusi puheenjohtaja. 12 vuotta puheenjohtajana toimineen SKALin ruotsalaista sisarjärjestöä SÅ:ta edustavan Mårten Johanssonin tilalle valittiin Norjan kuljetusalan järjestön NLF:n Dag Nordvik seuraavaksi kolmen vuoden kaudeksi.
Kuvassa: uusi puheenjohtaja Dag Nordvik (vas), väistyvä puheenkohtaja Mårten Johansson ja uusi varapuheenjohtaja Peter Svensson.
Järjestämme tänä keväänä kahta webinaarisarjaa: suositut Lakitietoa teille -webinaarit jatkuvat ja sen rinnalla aloitti uusi Kustannuslaskentakeskiviikot-webinaarisarja.
Seuraavassa Kustannuslaskentakeskiviikossa 26.3. klo 16-17. on aiheena Kuorma-autoliikenteen kustannusrakenne. Aiheesta kertoo SKAL Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Taavi Heikkinen.
Jos et pääse webinaariin tällä kertaa, voit katsoa sen tallenteena myöhemmin jäsennetistä.
Lakitietoa teille 4.3.: Yritys myyntikuntoon
Mistä eri asioista yrityksen myyjän tai ostajan tulee olla tietoisia? Miten varmistan, että yritykseni on houkutteleva siinä kohtaa, kun luovun omistuksestani?
Seuraavassa Lakitietoa teille -webinaarissa 4.3. klo 9-10 käsitellään yrityksen laittamista myyntikuntoon. Aiheesta kertoo SKALin lakimies Sami Svinhufvud.
Kiinnostaisiko isännöidä SKAL motoristien ajotapahtumaa?
SKAL on järjestänyt perinteisen SKAL motoristien ajotapahtuman yleensä elokuussa. Parina viime vuonna tämä on toteutettu Etelä-Savon alueella ja Virroilla.
Olisiko sinulla tai paikallisyhdistykselläsi kiinnostusta ottaa tämän vuoden tapahtuma alueellenne?
Teiltä toivottu apu olisi parin pysähdyspaikan varaukset, joissa on lounas- ja kahvitauot, sekä ajotapahtuman isännöinti. Oma moottoripyöräharrastus ei ole välttämätön, motoristien ryhmä hoitaa kyllä varsinaisen ajelun. Motoristeilta saa myös hyvin apuja mm. ajoreitin suunnittelussa ja pysähdyspaikkojen valinnassa. Me SKALissa hoidamme lopulliset varaukset ja keräämme ilmoittautumiset.
Jos yhtään innostaa, niin laitathan viestiä viimeistään maaliskuussa tapahtumakoordinaattori Sanna Hämäläiselle: sanna.hamalainen@skal.fi
SKAL johtamiskoulutus – Päivitä osaamisesi tulevaisuuden tarpeisiin
8.5.2025 – 30.9.2026
12 lähiopetuspäivää
Varmuutta johtamiseen ja rohkeutta uudistumiseen. Kuljetusyrityksen vastuullisuuskysymykset ja henkilöstön hyvinvointi haltuun!
SKAL johtamiskoulutuksessa opit ja verkostoidut yhdessä toisten yrittäjien kanssa. Halutessasi voit suorittaa johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon tai yrittäjyyden ammattitutkinnon.
Hinta: Valtionosuustuettuna tai oppisopimuksella alk. 0 €.
Ilman tutkintoa 2 990 € + alv.
Maksuton täydennyskoulutus logistiikan ammattilaisille: Logistiikan käyttövoimamurros ja päästöraportointi
Tampereen yliopisto järjestää maksuttoman Logistiikan käyttövoimamurros ja päästöraportointi -koulutuksen 1.5.-31.12.2025. Koulutus koostuu uudistuva liikenne ja kestävä logistiikka -opintojaksoista.
Koulutus on suunnattu asiantuntijoille, joilla on työn tai opintojen kautta hankittua osaamista logistiikka-alasta sekä alan asiantuntijatehtäviin haluaville henkilöille. Koulutukseen kuuluu sekä lähi- että etäopetusta.
Tampereen yliopisto järjestää koulutuksesta Teams-esittelytilaisuuden 12.3. klo 9.00–9.45, jossa kerrotaan, mistä koulutus koostuu ja mitä koulutus tarjoaa.
Tämä uutiskirje on lähetetty Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille ja yhteistyöjäsenille.
Vastaanottajatiedot perustuvat jäsenrekisteriin. Tietosuojaseloste.