SKAL Länsi-Suomi ry järjestöseminaari 2024

SKAL Länsi-Suomi  ry:n järjestöseminaari järjestetään iltalähtönä jäsenistön toiveen mukaisesti.



Lähtö Turusta Viking Linen M/S Viking Gracella perjantaina 5.1.2024, jolloin ilmoittautuminen ja lippujen jako alkaa klo 20:00. Risteilyltä palaamme Turkuun lauantaina klo 19:50.



Tilaisuus on tarkoitettu jäsenyhdistysten puheenjohtajille, hallituksen jäsenille, sihteereille sekä muille toimihenkilöille.



Olisimme iloisia, jos heidän lisäkseen yhdistykset lähettäisivät järjestöseminaariin myös muita jäseniään, esim. nuoria, aktiivisia henkilöitä, jotka mahdollisesti tulevat jatkossa toimimaan yhdistysten johtotehtävissä. Toivomme, että jokainen jäsenyhdistys lähettäisi edustajia seminaarimatkalle. Toki kaikki jäsenyritysten edustajat ovat tervetulleita mukaan seminaariin.



Seminaarissa keskitymme tällä kertaa talouteen ja tulevaisuuteen. Olemme pyytäneet alustajiksi aiheen hyvin tuntevaa asiantuntujaa (nimi selviää myöhemmin) OP-ryhmästä sekä Turun yliopiston Kauppakorkeakoulun logistiikan apulaisprofessori Tomi Solakiven.

 

Luonnollisesti paikalla on myös valvovan viranomaisen sekä SKAL-organisaation edustaja kertomassa ajankohtaiset asiat.





Seminaarin hinta

 

Jäsenyhdistysten edustajien / jäsenten osallistumismaksu seminaariin on 180 €/henkilö Seaside-luokan 2 henkilön hytissä ja 168 €/henkilö Inside-luokan 2 henkilön hytissä. Valinta lomakkeelta löytyy myös muita hyttiluokkia ja niitä on rajoitettu määrä.

 

Maksu sisältää Get together partyn, meriaamiaisen, seminaariohjelman, kokouskahvin , 1 x buffet-ruokailun sekä laivamatkan ja majoituksen valitussa hyttiluokassa.



Ilmoittautuminen



Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan jokaisen osallistujan nimi, osoite ja syntymäaika (xx.xx.xxxx). Sekä toivomme osallistujien ilmoittautumisen yhteydessä myös täyttävän sähköpostiosoittteen, jotta voimme kerätä matkasta palautetta.

 

Jokaisella matkalle lähtijällä pitää olla mukana virallinen henkilöllisyystodistus (passi tai henkilökortti) mahdollista satamassa tapahtuvaa tarkastusta varten.



Kuljetus



Järjestämme tarvittaessa kuljetuksen Porista ja Sastamalasta satamaan ja takaisin. Pyydämme ilmoitusta kuljetustarpeesta ilmoittautumisen yhteydessä.



Kuljetuksen kustannukset veloitetaan erikseen kuljetukseen osallistuvilta.

 

HUOM! jos varaat itsellesi kuljetuspaikan etkä käytä sitä, laskutamme sen kuitenkin varausten mukaan.