SKAL vaatii: Suomelle asetettava uusi ilmastotavoite

Sahateollisuuden ja Koneyrittäjien kanssa laadittu pohdinta muistuttaa, ettei Suomella ole varaa sivuuttaa kysymyksiä kilpailukyvystä ja suomalaisten työpaikoista.

SKAL_kuljetusyrittäjä_onko Suomen teillä riittävästi palveluita?

Suomi asetti vuonna 2019 kansallisen hiilineutraaliustavoitteen vuodelle 2035, jota ohjaamaan laadittiin vuonna 2022 ilmastolaki. Nyt on edessä tämän ja muiden päästövähennystavoitteiden arvioinnin aika. Suomen ilmastotavoitteiden ja arvioidun päästö- ja hiilinielukehityksen välinen ristiriita on uusimman tutkimustiedon myötä kasvanut niin suureksi, että ilmastotavoitteelle on perusteltua asettaa uusi aikataulu.

Tätä tarvitaan, sillä niin moni keskeisistä taustaoletuksista ei enää päde: maankäyttösektorin nielujen laskentaperusteet ovat muuttuneet, maaperäpäästöt ovat  tiedossa ja metsien puuston vanheneminen on vähentänyt puiden kasvua sekä kykyä sitoa hiiltä. Jos nieluja yritetään luoda merkittävästi lisää lyhyessä ajassa, lähes ainoa nopeasti vaikuttava keino olisi asettaa hakkuurajoitteita, millä puolestaan olisi negatiivinen vaikutus valtiontalouteen, teollisuuteen ja logistiikkasektoriin.

Samaan aikaan kun Suomessa puhutaan ilmastotavoitteista, korostuu EU-tasolla keskustelu maanosan kilpailukyvystä. Sääntely heikentää kilpailukykyä, vaikka nimenomaan tällaisina talouden ja turvallisuuspolitiikan epävarmoina aikoina tulisi huolehtia kansantalouksien kunnosta. Siksikin on tärkeää, että Suomen tilanne huomioidaan EU:ssa: niin metsäsektorin kilpailukyky, Suomen arktiset olosuhteet, merentakaisuus kuin maamme sisäiset pitkät kuljetusetäisyydet on tuotava esiin.

Teollisuudessa käydään ankaraa kansainvälistä kilpailua ja lopulta kyse on siitä, missä päin maailmaa tuotteet pystytään valmistamaan kannattavasti ja kilpailukykyisesti. Suomessa ei tule harjoittaa politiikkaa, jonka hyödyn keräävät muiden maiden teollisuudet. Suomalaiset yritykset eivät saa menettää kilpailukykyään eivätkä työntekijät työpaikkojaan.

SKAL_hakkuurajoitusten seuraukset suomalaiselle kansantaloudelle, työllisyydelle sekä metsätaloudelle ja -teollisuudelle 2026-2035

________________________________

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

Tavoitteellista EU-vaikuttamista – Painopisteet vuodesta 2022 alkaen

Pakoputken päässä puhisee - vinkkejä päästöjenalennukseen

Teollisesta vallankumouksesta puhtaampiin päästöihin